Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? MIT Game Labin avuliaat heput tarjoavat ainakin osittaisen vastauksen tähän perin askarruttavaan kysymykseen. Jotta vastaus olisi hauskempi, sitä pääsee itse pelaamaan.

A Slower Speed of Lightissa traagisesti kuolleen lapsen henki on matkalla sinne minne kuoleman rajalla käyneet raportoivat hinkuneensa: kohti valoa. Harmi kyllä valo matkustaa 299 792 458 metriä sekunnissa, eikä sielu MIT:n saamien tietojen mukaan pysty samaan. Niinpä eteerinen lapsiparka joutuu harhailemaan henkimaailmaan, josta on vain yksi tie ulos: kerätä tarpeeksi monta valon nopeutta hidastavaa kuulaa, jotta saa valon kiinni.

Henkimaailma on jännä paikka. Muutaman metrin korkuisten sienten lomassa nököttää pieniä pyöreitä mökkejä, joiden väliä tyhjyyteen katselevat mummukan oloiset henkiolennot seilaavat. Onneksi valon nopeutta hidastavia, kivasti kuvioituja pylpyröitä lojuu joka paikassa. Mikä parasta, muut henget eivät tunnu huomaavan niitä. Tavoitteena on yksinkertaisesti kerätä sata pallukkaa. Pelin niksi on siinä, että valon nopeus hidastuu asteittain ja pelaaja pääsee nauttimaan tämän ihmeellisen tapahtuman seurauksista turvallisessa ympäristössä.

Henkimaailmassa liikutaan tietenkin vinhasti liihottaen, aavekaavun helmat maata viistäen. Lapsihenki sutii alunperinkin ympäriinsä kuin luistimilla, mutta valon nopeuden hidastuessa tilanne muuttuu mutkikkaammaksi. Valon nopeuden muuttumisen vaikutukset ilmenevät suhteessa pelihahmon liikkumanopeuteen. Ensin värit alkavat hieman voimistumaan. Kun aletaan saavuttaa jännittävämpiä aallonpituuksia, maailma muuttuu nopeassa tahdissa yhä psykedeelisemmäksi. Pään kääntäminen saa aikaan sateenkaaria. Pysähtyminen palauttaa maailmaan arkisen harmaalta tuntuvan väriskaalan, jonka saa mukavasti potkaistua takaisin sfääreihin lähtemällä liikkeelle.

Kun valon nopeus hidastuu tarpeeksi, liikuskelu alkaa tuottaa ongelmia. Ultraviolettia lähestyessä kohellus vaikuttaa siltä että yksilö on ensin juotettu turpeasti humalaan ja sitten pistetty lsd:tä perään. Värikylläisyys rätisee silmissä huimaavaa tahtia ja kaikenmaailman aidanseipäät hyppivät naamalle. Aluksi hyvin piskuiselta tuntunut henkien kylä muuttuu ahdistavan isoksi. Missä pallerot piileskelevät? Mummoista ei ole mitään apua.

Viimeisten viiden kuulan metsästys on ilmeisen onnistunut simulaatio, jos ei kuolemanjälkeisestä seikkailusta niin ainakin jonkinmoisesta huonojen ideoiden päivän kulminaatiopisteestä. Maailma ei pysy paikoillaan. Ympäriinsä kuikuillessa kaikki näyttää tosi hienon väriseltä, mutta esteettisen nautinnon hintana on huonovointisuus ja silmien takana napsuva päänsärky. Pelin aloitusruudussa vannotetaan lopettamaan pelaaminen heti jos tulee paha olo. Tässä ollaan kuitenkin tärkeiden kysymysten äärellä!

Lopulta kaoottisesti puolelta toiselle sinkoileva aaveeni osua mätkähtää päin sadannetta palluraa, ja valon nopeus on saavutettu. Lorentz-muunnos, jossa visuaalinen todellisuus kaareutuu ympärillä tuodaan näkyväksi poistamalla maailmasta ylimääräiset värit. Enää ei ole jäljellä muuta kuin mukavasti kumartelevien sienten lomassa juoksuvauhtien ottaminen, ja pikku henkiolento kipittää valon kiinni ja matkaa sen kanssa eteenpäin. Ennen lopputekstejä käydään vielä läpi lyhyet mutta havainnolliset selitykset valon aallonpituuden toiminnasta. Valistuksellinen elementti tulee esiin varsin hauskalla tavalla, mutta kymmenen minuutin pelaamisesta on paha olo vielä puolen tunnin jälkeenkin. Tieteen nimissä!

Lisätietoja: http://gamelab.mit.edu/games/a-slower-speed-of-light/

Teksti: Ninnu Koskenalho