Ohjelmointioppaan suomentaminen on ehkä pintapuolisesti kuivakkaa hommaa, mutta tästäkin sopivasti humanisti nörtti saa pohdittua syntyjä syviä. ATK-sanaston juuret haarovat joka suuntaan länsimaisen kulttuurin multiin.

Kuten teknologisilla erityisaloilla nykyaikana yleensäkin, tietotekniikan käsitteet ja innovaatiot syntyvät pääasiassa englanninkielisissä ympäristöissä. Suurin osa maailmasta puhuu silti äidinkielenään jotain muuta kuin englantia, joten sanastoa tarvitaan muihinkin kieliin. Maailma on viime vuosikymmeninä yhdentynyt ja informaation kulun suhteen vapautunut ennen näkemättömällä tavalla. Globaali oikeudenmukaisuus vaatii, että jokaisella on mahdollisuus käyttää tietokoneita omalla kielellään. Suomessakin ATK-sanaston suomentamiseksi tehdään jatkuvasti paljon töitä.

Terminologian suomentaminen on haastavaa, ja siinä on onnistuttu vaihtelevasti vuosien varrella. Monien tietokoneharrastajien ja -ammattilaisten lempiajanvietettä tuntuu usein olevan hölmöille termisuomennoksille naureskeleminen: ”heittovaihtotiedosto hehheh”. Moni pitää suomennettuja ohjelmistoja suorastaan hidasteina tietokoneen käyttämiselle, koska aina suomenkielisiä termejä ei ymmärrä, kun on tottunut englanninkielisiin. Käytän itsekin yleensä tietokonettani englanniksi, koska virheilmoitusten googlaaminen on tällöin hedelmällisempää.

On ihan totta, että suomenkieliset ATK-termit ovat toisinaan hämmentäviä tai väkinäisen oloisia. Mutta kyse ei tietenkään ole suomen kielestä itsestään tai jonkinlaisesta englannin luontaisesta asemasta ”tietokoneiden äidinkielenä”. Kyse on vain ATK-sanaston omaperäisestä tyylistä, joka herkästi hukkuu ajattelemattoman suomentamisen yhteydessä.

Merkitykset ovat monitasoisia

Tietokoneista ja niiden ohjelmoinnista puhutaan hyvin abstraktein sanankääntein. Sanasto vilisee syvää vertauskuvallisuutta (”hiiri”, ”virus”), sanaleikkejä (”boottaus”) ja jopa kirjallisuusviittauksia (”Troijan hevonen” Homeroksen Odysseiasta). Olen pitkään ajatellut, että TV-sarjan tekstittäjän ja ATK-sanaston kääntäjän työssä on parhaimmillaan paljon samaa. Paras mahdollinen käännös on sellainen, joka säilyttää paitsi käsitteen merkityssisällön, myös ilmauksen tyylilajin tai mahdollisen vitsin. Toisaalta voi olla, että pitkäaikainen läheinen harrastussuhde tietokonealaan ja englannin kieleen asettaa vaatimustasoni liian korkealle. Ehkä useimmille riittääkin, että termi vain kuvaa tarkoitettaan riittävän tarkasti ja nasevasti, mutta viis veisaa käännösalkuperälleen.

Usein vertauskuvalliset ilmaukset on helppo kääntää, jos merkitysyhteys on riittävän arkinen, selkeä ja yleispätevä. Kenelläkään ei ole mitään nokan koputtamista siitä, että nuolta näytöllä liikutetaan hiirellä, ohjelmat piirtävät käyttöliittymänsä ikkunoihin ja niiden takana pilkottaa työpöytä. Nämä ovat yksi yhteen samoja sanoja englannissa ja ne ovat niin läpinäkyviä vertauskuvia, ettei niiden siirtäminen kielestä toiseen aiheuta mitään hankaluuksia.

Jonkin verran epäselvyyttä on nähdäkseni esimerkiksi array-tietorakenteista. Kaikissa näkemissäni suomenkielisissä ohjelmointioppaissa array on käännetty ’taulukoksi’. Minua tämä suomennos on aina vähän askarruttanut, koska taulukko on minusta ensisijaisesti kaksiulotteinen. Array-tietorakenne on tavallisesti yksiulotteinen, tasavälinen sarja muistilokosia. Arkimerkitykseltään array on mikä tahansa valikoima asioita järjestyksessä. Vaikkapa itsenäisyyspäivän linnan juhlissa pöydälle nätisti ladottu lajitelma jälkiruokia voisi olla array. Kuitenkin luonnontiedekontekstissa array on jo ennen tietokoneaikaa tavattu samaistaa taulukoihin ja matriiseihin. Tälle ulotteisuushämmennykselle lienee siis rutkasti aiempaa painolastia, josta ei oikeastaan enää pääse eroon.

Välillä on monta rinnakkain elävää vaihtoehtoa

Joskus eri järjestelmäleireissä on päädytty käyttämään eri suomennoksia samoista englanninkielisistä termeistä. Microsoft-tuotteissa file on suomeksi ’tiedosto’, kun taas Macintoshissa ’arkisto’. Windowsissa click on vaihtelevasti ’klikata’ tai ’napsauttaa’, mutta Macissä ’osoittaa’. Kukaan muu kuin oppaiden suomentaja ei varmaankaan oikeasti puhu osoittamisesta tai napsauttamisesta, mutta korporaatiomaailman virallisessa dokumentaatiossa ne kuitenkin elävät.

”Klikkaaminen” on sekä suomessa että englannissa aika semanttisesti tyhjä sana. Sillä viitataan vain siihen että kun nappulaa painaa, siitä kuuluu ”naks”. Hyvä lähestymistapa hiirellä valitsemisesta puhumiseen on minusta mennä mahdollisimman lähelle sitä, mitä konkreettisesti tehdään: ”siirrä nuoli oikeaan kohtaan ja paina hiiren nappia”. Itse huomaan usein neuvovani äitiä sanomalla ”paina tosta”.

Aina ei ole suomenkielisiä sanoja

Hankalin tilanne on sellaisissa termeissä, joille ei ole vakiintuneita suomenkielisiä termejä ollenkaan. Lempitapaukseni näistä on ehdottomasti tavujärjestystermit big-endian ja little-endian. Termien alkuperä on Jonathan Swiftin romaanissa Gulliverin retket (1726). Kirjassa keskenään kilpailevissa Lilliputin ja Blefuscun valtakunnissa on tapana kuoria keitetyt munat eri päistä. Isosta päästä munansa avaavia kutsutaan romaanissa Big-endianeiksi. Asetelma on satiiria 1700-luvun Irlannin katolisten ja protestanttien välisistä kinasteluista. Merkityksen lainaaminen tavujärjestysten nimiksi on loistava: valinta on periaatteessa yhdentekevä, mutta on tärkeää että kaikki keskenään tekemisissä olevat valitsevat saman tavan.

Gulliverin retket on ilmestynyt suomeksi J. A. Hollon käännöksenä vuonna 1953. Suomennoksessa käytetään munan päistä nimityksiä ’suippo’ ja ’tylppä’, Big-endianeista sanaa ’tylppäpäiset’. Näistä ei, harmi kyllä, liene suoraan termeiksi eniten ja vähiten merkitsevälle tavulle.

Tyylipuhtaat, alkukielelle uskolliset ja loogista tarkastelua kestävät käännöstermit ovat tietysti hyvä päämäärä, mutta aina kansan suussa elämään jäävät sanat eivät ole sellaisia. Esimerkiksi tietokone on vähintäänkin naiivi ja korni yhdyssana. Tieto merkitsee vaarallisesti jotakin mitä tiedetään sellaisella kognitiotasolla, mihin kompuutteri ei pysty, mutta toisaalta myös ’informaatiota’ ja ’dataa’, jotka ovat hyvinkin soveliaita merkityksiä. Eikä tämä silti ole ketään enää häirinnyt kymmeniin vuosiin. Ja toisaalta eipä pelkkä ynnääminen ja räknääminen ole enää pitkään aikaan ollut alkuunkaan kattavasti määrittelevä käsite tietokoneiden käyttötarkoitusten suhteen.

Teksti: Ronja Koistinen