Taistelu internetistä: vapauttajat vs rajoittajat

7.5.2014

Artikkeli on alun perin julkaistu Skrollin numerossa 2013.1.

Internetin piti olla 2000-luvun Agora – demokraattinen kansalaisfoorumi, kulttuurien kohtaamiskeskus, joka tekisi maailmasta paremman paikan. Tuliko siitä isoveljen raippaa kaipaava anarkia, jossa vaaralliset ääriryhmät löytävät äänensä? Onko yksilön oikeus viestintäsalaisuuteen suurempi kuin sisällöntuottajan oikeus säädellä teostensa jakelua? Viranomaiset, edunvalvontajärjestöt, aktivistit ja poliittiset tahot pyrkivät vaikuttamaan historian monimutkaisimman teknisen järjestelmän toimintaan ja tulevaisuuteen.

Vapaus valvoa, vapaus valvonnasta?

Internetin tämän hetken keskeisin eettis-poliittinen kysymys koskee käyttäjän vapautta. Mitä maailmanverkon kansalainen saa ja ei saa tehdä? Kuka siitä päättää? Miten sääntöjä luodaan ja valvotaan ympäristössä, joka on hallitsemattoman laaja ja jatkuvasti muuttuva? Yritykset säännellä Internetin käyttöä ovat osoittautuneet helposti kierrettäviksi ja erittäin vaikeiksi valvoa. Torrent-trackerien sulkemiset, DNS-suodatusten kehittäminen ja kaistarajoitukset vaativat vuosien poliittista valmistelua, miljoonien eurojen laitehankintoja ja koulutusta uuteen toimintaympäristöön. Väärinkäyttäjälle – tai esimerkiksi poliittista sensuuria pakenevalle käyttäjälle – kaiken tämän ohittaminen tarkoittaa ainoastaan käyttötapojen hienoista muutosta esimerkiksi selainlaajennuksilla. Jos tämä ei riitä, motivoitunut käyttäjä voi vaihtaa palvelua heikommin valvottuun.

Nettiaktivistien palopuheissa korostuvalla tiedon valtatien vapaudella on kääntöpuolensa, johon kontrollista innostuneet tahot tarttuvat kerta toisensa jälkeen. Vapaus toteuttaa itseään tarjoaa yleensä mahdollisuuksia myös väärinkäyttöön. Netissä liikkuu valtava määrä kyseenalaista ja laitonta materiaalia aina kiusallisista haittaohjelmista järkyttävään lapsipornoon. Ei-toivotun materiaalin rajoittamista on yritetty niin teknisin, poliittisin kuin valistuksellisinkin keinoin. Tällaiset keinot nostavat kynnystä lähteä harhailemaan kaidalta polulta, mutta todella tehokkaita kieltoja tai edes jotakuinkin varmoja estoja Internetin käytölle ei voida saada aikaan puuttumatta ihmisten oikeuteen ylipäätään käyttää tietotekniikkaa omaehtoisesti.

Kiltit lapset eivät lue kiellettyjä kirjoja

Ajankohtaisin aihe netin käyttöä koskevissa keskusteluissa on valtioiden, viranomaisten ja tiedustelupalvelujen rooli. Maailmanverkko ei ole kaikille sama, ja verkkosensuuria käytetään paikoitellen hyvinkin tehokkaasti poliittisten agendojen ajamiseen. Reporters Without Borders -järjestö listasi vuonna 2012 peräti 12 Internetin vihollisvaltiota, joissa verkkoliikennettä valvotaan ja suodatetaan poliittisen sensuurin nimissä.

Estoista tunnetuin on Kiinan suuri palomuuri, joka sulkee maailman väkirikkaimman valtion verkkokansalaiset ulos hallituksen haitallisiksi katsomilta sivustoilta. Samankaltaisia maita ovat esimerkiksi Iran, Saudi-Arabia ja Valko-Venäjä, jotka kaikki suodattavat ja tarkkailevat verkkoliikennettään ja järjestelmällisesti häiritsevät poliittisten verkkoaktivistien toimintaa.

Suoraa valtiojohtoista sensuuria yleisempää on vaatia viranomaisia ja tietoliikennepalvelujen tarjoajia puuttumaan verkoissaan liikkuvaan laittomaan sisältöön. Verkkorikollisuuden vastaisessa työssä käytetään samanlaisia työkaluja kuin autoritääriset hallinnot käyttävät sensuuripuuhissaan. Siksi lukuisat tahot kaupallisista suuryrityksistä pieniin aktivistijoukkoihin ovat huolestuneet käytetyistä keinoista ja niiden mahdollisista väärinkäytöksistä. Lähiaikojen menestyksekkäin hanke verkkokontrollin kasvun hillitsemiseksi lienee Yhdysvalloissa piratismin kitkemiseen tarkoitetun SOPA/PIPA-lakialoitteen kaatamiseksi tarkoitettu tempaus. Sen myötä Googlen maineikas etusivudoodle muuttui sensuurivastaiseksi mustaksi laatikoksi ja Wikipedia esti pääsyn englanninkielisiin sisältöihinsä. Lakialoite kumottiin, ja satojen miljoonien netinkäyttäjien arkeen vaikuttanut tempaus keräsi huomiota myös muun maailman verkkovapaushankkeille. Huomattavin seuraus oli kansainvälisen ACTA-sopimuksen (Anti-Counterfeiting Trade Agreement) kaatuminen Euroopan Unionin käsittelyssä.

Jokapaikan tietotekniikan mahdollisuuksista huolestuneet verkkoaktivistit seuraavat suurennuslasilla armeijoiden ja tiedustelupalveluiden toimintaa netissä. Halpeneva tallennustila ja kasvava suorituskyky tekevät yli kahden miljardin nettikäyttäjän yksilöllisen profiloinnin ja seurannan paitsi mahdolliseksi, myös todennäköiseksi turvallisuuspoliittisesti pehmeäksi tiedustelukeinoksi. Jo nyt Googlen ja Facebookin kaltaiset yritykset tekevät miljardibisnestä käyttäjiensä kulutustottumuksia ennakoimalla. Demokraattisten teollisuusvaltioiden tiedetään tarkkailevan ja tallentavan maansa sisällä liikkuvaa verkkoliikennettä, mikä kriitikoiden mielestä antaa liikaa valtaa ja mahdollisuuksia sitä valvoville viranomaisille. Mitä kotimaansa poliitikkojen vakoilusta kiinni jäänyt J. Edgar Hoover olisikaan nykyteknologialla saanut aikaan?

Viranomaisten toimivallan laajenemisen vastustajina toimivat vapaata Internetiä ja sen lieveilmiöitä puolustavat poliittiset, kansalais- ja aktivistijärjestöt. Näistä tällä hetkellä tunnetuimpia ovat Electronic Frontier Foundation EFF, kansainvälinen piraattiliike sekä häktivismiä poliittisena työkaluna käyttävät ryhmittymät kuten Anonymous. Internetin sääntelyn vastustamisen ohella toistuvia teemoja ovat esimerkiksi tekijänoikeus- ja patenttijärjestelmien uudistaminen sekä tietosuojan ja yksityisyyden rinnastaminen ihmisoikeuksiin.

Poltettiinhan Alexandriakin…

Internetin kehityksen suuntaan vaikuttavat myös kaupalliset toimijat. Tiettyjen olemassa olevien sääntöjen mukaan toimiva verkko on edellytys Googlen, Facebookin, Microsoftin ja Applen kaltaisten teknologiayritysten toiminnalle. Toisten liikentoimintamalleille kasvava Internet puolestaan muodostaa uhan. Kaksi tunnetuinta netissä etujaan valvovaa intressiryhmää ovat mediatalot ja tietoliikenneoperaattorit. Mediatalot ovat huolissaan aineettoman omaisuutensa luvattomasta verkkojakelusta ja operaattorit maksullisten viestintäpalveluiden siirtymisestä Internetiin.

Marraskuussa 2012 Suomessa niin sanottu Chisugate nousi julkisuuteen, kun poliisi takavarikoi 9-vuotiaan tytön tietokoneen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ry:n tehtyä tutkintapyynnön musiikin laittomasta verkkojakelusta. Aiemmassa Finreactorin tapauksessa puolestaan palvelun 21 ylläpitäjää tuomittiin noin 500 000 euron korvauksiin piraattilinkkien tarjoamisesta ja teosten laittomasta jakamisesta.

Vertaisverkkopalvelut ovatkin luoneet uudenlaisia haasteita piratismin vastaiselle työlle, sillä Napsterin jälkeisessä maailmassa käytännössä jokainen laittomien tiedostojen lataaja on samalla myös palvelun toiminnan mahdollistava tiedostojen jakaja.

Toimet Piratebayta ja muita julkisia latauslinkkejä jakavia piraattitrackereitä vastaan ovat siis osoittautuneet ongelmallisiksi. Mediayhtiöiden ja artistien etuja ajavat toimijat ovat siirtyneet uhkaamaan myös aiemmin koskemattomuudesta nauttineita tiedostojen lataajia, tavallisia käyttäjiä. Laiton lataaminen on tällä hetkellä jotakuinkin yhtä yleinen rike kuin punaisia päin kävely, eikä piraattipalvelimien ylläpitäjiä ja massarikollisia vastaan suunnattu rangaistusmenettely näin suuressa mittakaavassa toimi. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan noin 70% 15-16 vuotiaista nuorista on käyttänyt laittomia latauspalveluita. Heistä lähes jokainen syyllistyy myös materiaalin jakamiseen. Tekijänoikeusjärjestöt pohtivatkin tällä hetkellä useita ”pehmeitä” lakeja yksityislataajien valistamiseksi ja rankaisemiseksi.

Tekijänoikeuskysymyksissä nousee esiin ristiriita perinteisten mediayhtiöiden ja uusien, tiedon jakamista ja saatavuutta edistävien teknologiayhtiöiden välillä. Mediaimperiumi News Corp.:in pääomistaja Rupert Murdoch nimesi Googlen ”piratismijohtajaksi” ja varkaaksi Googlen liityttyä SOPA- ja PIPA-lakihankkeiden vastustajiin.  Googlen ja Youtuben kaltaiset palvelut indeksoivat ja tallentavat tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman lupaa, eivätkä yleensä pysty estämään käyttäjiensä pääsyä materiaaliin. Esimerkiksi Youtube on myöhemmin ryhtynyt tilittämään tunnistamistaan videoista rojalteja niiden oikeudenhaltijoille. Monet lailliset mediapalvelut ovat joutuneet hintakilpailuun, mikä ei miellytä kaikkia sidosryhmiä. Tunnetuin tapaus lienee Spotifyn mahdollinen vaikutus levymyyntiin ja artisteille tilitettävät rojaltit, mitä monet tekijänoikeustuloista elävät muusikot ovat kritisoineet.
Taistelussa materiaalin vapaata leviämistä vastaan on esitetty myös käyttörajoituksia. Useimpien suomalaisen muistissa lienee vielä vuoden 2005 Lex Karpela, joka pyrki kieltämään tehokkaiden kopiosuojausten kiertämiseen tarkoitettujen ohjelmistojen ja ohjeiden jakelun. Saksassa puolestaan kiellettiin vuonna 2007 tietoturvan kiertämiseen tarkoitettujen työkalujen hallussapito, kehittäminen ja jakelu. Toistaiseksi tällaiset lait ovat osoittautuneet valvomiskelvottomiksi kuolleiksi pykäliksi, joiden turhan tiukka tulkinta on aiheuttanut huolta muun muassa kaupallisten tietoturvapalveluiden tarjoajien parissa.

Paljonko maksaa?

Tietoliikenneoperaattorien tarjoamien palveluiden hinnoittelu ei perinteisesti ole riippunut palvelun tarjoamisen kustannuksista. Esimerkiksi SMS-viestien lähettäminen on käytännössä merkityksetöntä matkapuhelinverkon kuormitukselle: minuutti puhetta vaatii tyypillisellä pakkausmenetelmällä noin puolen megatavun siirtoa, kun tekstiviestin 160 merkkiä siirtyy alle tuhannesosassa tästä. Internetissä eri palvelutyyppejä ei voida luontevasti tunnistaa ja erottaa toisistaan. Tekstiä, videokuvaa ja puhetta voidaan siirtää niin selaimen TCP- ja HTTP-protokollien päällä, kuin myös erillisillä pääteohjelmistoilla, yhteydettömän tiedonsiirron avulla tai vertaisverkkoja pitkin. Operaattori voi hallita tästä kaikesta lähinnä tietokoneita ohjaavaa reititystä ja verkon fyysistä ylläpitoa.

Koska puheliikenne, pikaviestit ja kaapelitelevision jakelu ovat kasvavassa määrin siirtymässä julkiseen Internetiin muiden toimijoiden haltuun, ovat operaattorit huolissaan oman liiketoimintansa kaventumisesta. Tätä rajoittaakseen monet operaattorit ovat päätyneet kannattamaan kaiken verkkoliikenteen samanarvoisena näkevän network neutrality -periaatteen poliittista ja teknistä rajoittamista.

Tämä mahdollistaisi tietoliikennepalvelujen tarjoajalle tilaisuuden käyttää teknisiä keinoja sisällön priorisoimiseksi ja suodattamiseksi. Tänä päivänä tyypillinen rajoite voi esimerkiksi puuttua verkossa tapahtuvan BitTorrent-tiedonsiirron kaistanleveyteen tai varmistaa VoIP- ja IPTV-palvelujen tarvitseman kaistanleveyden saatavuuden riippumatta yhteyden rinnakkaisesta käytöstä. Jyrkän network neutrality -tulkinnan mukaan näin ei tulisi saada tehdä, vaan jokaista yhteyttä tulisi kohdella samanarvoisesti sen sisällöstä, toimintaperiaatteesta ja tarjoajasta riippumatta.

Teleoperaattoreiden toimintaan vaikuttavat monet risteävät viranomais-, kansalais- ja kaupalliset intressit. Monet palveluntarjoajat ovat päätyneet puoltamaan kansallisvaltioiden pyrkimyksiä loppukäyttäjien tiedonsiirron suodattamiseksi. Esimerkiksi piratismin kitkeminen voi hyvin olla myös videovuokrausta ja netti-tv:tä tarjoavien verkkotoimijoiden kannalta edullista. Toisaalta se tuottaa uudenlaisia kustannuksia, vastuita ja rajoituksia liiketoiminnalle, mistä tuoreimpina esimerkkeinä Elisan oikeudenkäynnit Pirate Bayn DNS-suodattamisen estämiseksi ja IPTV:n 36 tunnin katselupuskurin poistosta.

Verkkopyynnön anatomia

  1. Selain muuntaa käyttäjän sivupyynnön IETF:n ja W3C:n standardoimaksi HTTP-kutsuksi. Uusi HTTP 2.0 on työn alla, jonka  mahdollisia prototyyppejä ovat tarjonneet mm. Google ja Microsoft.
  2. Selain utelee DNS-verkolta skrolli.fi-domainin takana olevan  verkkopalvelimen IP-osoitetta. Tavallisimmat DNS-palvelimet  ovat yksittäisten verkko-operaattorien ylläpitämiä, mutta niiden  yhteistoimintaa koordinoivat juuripalvelimet ovat yhdysvaltalaisen ICANNin hallinnassa. Toisinaan oikeuslaitokset määräävät DNS-palvelimia estämään osoitetietojen antaminen laittomiksi katsottuihin palveluihin. Teknisesti tämä on hyvin tehoton estokeino, koska  käyttäjä voi halutessaan vaihtaa käyttämänsä DNS-palvelimen  ulkomaiseen.
  3. Pyyntö lähetetään reititysverkolle, joka ohjaa pyynnön ja sille  saatavat vastaukset lähemmäs kohdetietokoneita. Fyysistä  verkkoa ja reititystä ylläpitävät tavallisesti teleoperaattorit. IP-reititystä on käytännössä mahdotonta täysin sivuuttaa  nykyisessä Internetissä, mutta TORin kaltaisten anonymisointipalveluiden avulla tosiasiallinen polku koneiden välillä voidaan  sekoittaa tunnistamattomaksi.
  4. Kutsu ohjautuu kohdepalvelimelle, joka vastaa pyyntöön pyydetyllä sisällöllä. Yleensä kohdepalvelimet hyödyntävät liutaa  valmiita verkkosovelluksia, joihin kohdistuvat muutokset vaikuttavat täten suoraan myös jalostettuun palveluun. www.skrolli.

Tee itte parempi!

Niin suuryritysten, poliittisten toimijoiden kuin tiedustelupalveluidenkin toimintaa tarkastellessa on syytä muistaa, että Skype, Facebook, Google, Amazon, Linux, GNU ja lukemattomat muut verkon peruspalvelut ovat syntyneet yksittäisten käyttäjien toimesta. Dystooppisimmatkin valvontakoneistot ovat tähän mennessä olleet lähinnä reaktioita odottamattomiin käyttötarkoituksiin, joita pioneerihenkiset häkkerit ovat kehitelleet. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö visionäärien mielikuvitus olisi jatkossakin tärkein Internetin kehitystä ajava voima.

Vaikka Internet ei tarvitse keskushallintoa toimiakseen, kaksi voittoa tavoittelematonta ja monin osin vapaaehtoistoimintaan perustuvaa järjestöä ovat nousseet merkittävimmiksi verkon teknistä toteutusta ja yhteensopivuutta kehittäviksi tahoiksi. Yhdysvaltalaisen ICANNin (Internet Corporation for Assigned Names and Numbers) vastuulla on pitää kirjaa käytössä olevista verkko-osoitteista ja hallinnoida näihin ohjaavan nimipalvelinverkon (DNS) juuripalvelinten toimintaa. ICANNin monopolia on vastustanut esimerkiksi YK:n Kansainvälinen televiestintäliitto, samoin kuin monet kilpailijat kaupallisista osoitepalveluista anonyymiin TOR-darknetiin.

Internet Society puolestaan toimii kattojärjestönä useille pitkäikäisille asiantuntijaelimille ja think tankeille, joiden tarkoituksena on edistää tietoverkon teknistä kehitystä ja asemaa yhteiskunnassa. Internet Societyn elimistä mainittakoon Internet Engineering Task Force (IETF), jonka julkisista RFC-pohdinnoista (Request For Comments) muodostuvat Internetin teknistä toteutusta kuvaavat standardit, sekä Internet Research Task Force (IRTF), joka pyrkii kartoittamaan Internetin evoluution ja muuttuvien tarpeiden tulevia polkuja.

Internet-aktivistien puheissa nauretaan usein yrityksille rajoittaa ja valvoa verkon käyttöä. Maailma on pullollaan syntyessään kuolleiksi haukuttuja IP-suodattimia, maksumuureja ja viranomaisia sitkeästi väisteleviä verkkopalveluja. Aukottomia tai edes kovin hyviä rajoittimia lienee mahdotonta tehdä niin kauan kuin Internetin perusinfra pysyy pääosin avoimena. On kuitenkin syytä muistaa viisaus ”valmis on parempi kuin täydellinen.” Politiikka on kompromissien etsimistä, ja huonokin toteutus on usein arvokkaampaa kuin täysi toimettomuus. Urakan laajuus ei yrittäjiä lannista, eikä mitättömän oloisia saavutuksia kannata vähätellä. Toimivan hallinnon vaatima tekninen kynnys on myös käyttäjää vastassa. Väinö Vainoharha on toki vapaa siirtämään arkiselailunsa darknetiin, maksuliikenteensä Bitcoiniin ja viestintänsä vahvan salauksen piiriin, mutta käytännössä erittäin harva päätyy tekemään näin. Yksinkertaiset ja helppokäyttöiset palvelut ovat yleensä suosituimpia. Eikä WWW:tä, Facebookia ja sähköpostia kukaan haluaisi hallita, elleivät käyttäjät muodostaisi niistä helppoja ja houkuttelevia maaleja.

Lisätietoja ja lähteitä:

Teksti: Eetu Korhonen
Kuvat: www.digital-delight.ch, Risto Mäki-Petäys, Eetu Korhonen, Mitol Berschewsky