Peliautomaattien pelastaja osa 1 – flipperimekaanikko Toni Caven

Artikkeli on julkaistu alun perin Skrollin numerossa 2014.3.

Aviomies ja perheenisä. SID-muusikko. Retropelaaja. Elite-pelien keräilijä. Flipperimekaanikko ja yrittäjä. Tamperelaisen parkkipaikan alla sijaitsevassa luolassa työskentelee 36-vuotias Toni Cavén, joka on keittänyt itseään monessa sopassa.  Niistä rakkaimpia ovat perhe ja vanhat pelikoneet.

skrolli.2014.3.peliautomaattienpelastajaosa1_0

Cavén teki pitkän vuoron tamperelaisessa pitkän linjan tietokoneliike Triosoftissa. Kokonaiset 12 vuotta myyntiä, asennustöitä ja huoltotöitä. Siinä tuli asennettua Windows jos toinenkin. Rakennettua kustomoituja PC-koneita asiakkaille. Tehtyä kaikennäköistä, yleensä digitaalista. Paljon työtä joka ei oikeastaan näkynyt mitenkään, eikä kassakoneen kilahduksen jälkeen omiin käsiin jäänyt mitään muistuttamaan hyvin tehdystä työstä. Jotain muutakin olisi kiva tehdä. Jotain oikeampaa, kouriintuntuvampaa.

Muutos tuli yllättävältä suunnalta. Huhut kertoivat, että Vaasassa on huonokuntoinen Xevious-kolikkopeli menossa kaatopaikalle. Pelastajat riensivät paikalle, ja kone löysi uuden kodin.

”Kaikki oikeastaan alkoi siitä, että olen aina tehnyt retroa. Joko olen kerännyt Commodore-tietokoneita, tehnyt SID-musiikkia tai muuten pelannut vanhojen laitteiden kanssa. Korjannut niitä ja muuta vastaavaa. Kaikki lähti siitä, että erään kaverin kanssa löydettiin Xevious-niminen kolikkopeli Vaasan seudulta. Xevious oli niin huonossa kunnossa, että kun sitä lastattiin pakettiautoon, niin sieltä kaadettiin suurin piirtein vettä sisältä pois. Siitä sitten toisen kaverin avustuksella tehtiin meillä kotona uudestaan pohja ja kylkien alaosat ja kaikki paikattiin. Tehtiin uutta vanhan tilalle ja entisöitiin se tosi hyvään kuntoon.”

”Koneen omistaja sitten heitti ajatuksen, että mitä jos tekisit tätä työksesi ja siitä se oikeastaan sitten lähti. Hankittiin koneita pohjalle ja minulle itselleni siunaantui vuosien varrella toistakymmentä kolikkopeliä kappaletta. Niitä lähdettiin kunnostamaan ja sitten flippereitä.”

”Kone oli kyljellään kuusi kuukautta, kun kunnostin sitä pieteetillä”, Cavén muistelee.

”Se oli iso urakka. Aika paljon foorumeita ja kirjoja lukemalla opettelin, että mitä sille kannattaa tehdä ja sitten tietysti päättää, että kuinka paljon siitä koneesta uusitaan. Mehän todettiin, että me ei niitä kylkigrafiikoita järkevästi oikein mistään saada eikä osata itse. Ei ollut laitteita tulostamiseen eikä muutakaan, niin päätettiin tehdä koneen pohjaan rajaus, jossa kyljet leikataan auki siitä kohdasta missä menee grafiikan alakolmio. Saadaan näin tavallaan myös vähän feikattua rajaa uuden ja vanhan puun välillä. Kyllä siinä muutamaa kaveria tarvittiin monta kertaa apuun, että saatiin se kone valmiiksi.”

Entisöintiurakka töiden ja perhe-elämän lomassa jätti jälkeensä hyvän tunteen. Vaikka Toni oli rakennellut, kolvaillut ja korjaillut tekniikkaa harrastusmielessä aiemminkin, oikean kolikkopelin työstäminen tuntui hyvältä. Puuta. Elektroniikkaa. Selkeää vanhan ajan pelitekniikkaa ja iso, kouriintuntuva laite. Näitä voisi korjailla enemmänkin!

Xevious ei tosin ollut Tonin ensimmäinen peliautomaatti. Ensimmäinen oli The Shadow -flipperi, joka miehellä on edelleen. Xevious kuitenkin synnytti kipinän kolikkopelien korjailuun.

Kipinästä kasvoi liekki. Korjailu on kivaa, joten voisiko tätä tehdä enemmänkin, jopa ammattina? Ja niin tietokonemyyjä-Tonista tuli kolikkopeli-Toni.

Konkreettista touhuamista

”Olen aina tehnyt jotain retroa. Joko kerännyt Commodore-tietokoneita, tehnyt SID-musiikkia tai muuten pelannut vanhojen laitteiden kanssa, korjannut niitä ja niin edelleen”, Cavén kuvailee historiaansa.

”Se oli muistaakseni Osbornen julkaisema joku Basic-ohjelmointikirja, jossa oli kaikkia tulevaisuuspelejä, ajanlaskentapelejä ja kaikkea muuta tämmöistä. Siinä oli kaikkea muutakin tällaista mielikuvitusta herättävää sarjakuvamaista kuvaa. Ensimmäinen pelikoneeni oli näet 80-alkupuolella Intervision 2001 -konsoli, ja sen innostamana kinusin porukoilta noin vuoden ajan Commodore 64:äö, joka sitten lopulta tulikin meille muistaakseni jouluna -87. Siitä se sitten lähti.”

”Minähän sitten halusin olla peliohjelmoija, peliarvostelija tai pelimuusikko jo ihan lapsuudessani. Erään Kauppisen tekstejä on tullut hyvin paljon luettua aikoinaan Commodore-lehdestä ja Mikrobitistä ja haaveiltua, että jos voisi itse olla jonain päivänä peliarvostelija. Sitten tein välissä videotuotantoa, olin töissä paikallistelevisiossa ja lopulta se varsinainen leipätyö löytyi tietokoneiden parista, vanhan liiton ATK-liike Triosoftista.”

Toni tunnetaan paikallisissa piireissä muutenkin retrona miehenä, jolla on muun muassa laaja Elite-pelien kokoelma.

”Triosoftin kautta olin mukana järjestämässä Mediamuseo Rupriikkiin Commodoren kulta-aika -näyttelyä, jossa kaikki koneet olivat meikäläisen koneita. Siellä oli esillä myös paljon pelejä. Elite-kokoelma oli suht’ kattava. Sieltä puuttui Arc Elite ja muistaakseni PPC:ltä tai Electronilta puuttuu jokin versio, mutta varmaan se on Suomen kattavin Elite-kokoelma.”

”Kyllähän minulla on ollut Commodoren lisäksi muitakin koneita, mutta ihan tilasyistä johtuen olen joutunut rajoittamaan keräilyn Commodoreen. Lisäksi kotona on (toim. huom. haastatteluhetkellä 2014) kaksi flipperiä ja muutama kolikkopeli. Ja lautapelejä, niitä olen kovasti myös harrastanut.”

”Musiikkipuolella olen myös tehnyt Synthwave-genreen istuvaa kasarisyntikka-tyylistä musiikkia muutaman vuoden ajan yhden kaverin kanssa. SID-remixejä olen tehnyt vuodesta -99 alkaen.”

Mutta entä ne isot pelikoneet, mikä niissä viehättää?

”Nostalgian draivi, lapsuuden muistot ja se, että näitä pystyy korjaamaan kolvilla. Jos jossain on vika, niin se on konkreettinen asia, jonka voi korjata omin käsin. Se pitää vain löytää, mikä on ehkä se kaikista työläin ja aikaavievin vaihe. Jos flipperissä on joku vika, niin sen paikallistaminen kestää, koska moni asia vaikuttaa moneen asiaan. Ja kun vian lopulta löytää ja korjaa, se on hieno tunne!”

Flipperien korjailusta löytyykin paitsi palkinto retroharrastajalle, myös konkreettinen tekemisen ilo ja palkinto. Se, kun hirveässä kunnossa ollut kone on lopulta korjattu, kasattu ja toimii täydellisesti, kun siihen kytkee ensimmäistä kertaa virrat päälle. Tosin on mukana vähän lapsuudenkin traumojen korjailua.

”Kavereille olen huumorilla sanonut, että on tässä takana sitäkin kun aikoinaan mentiin vanhempien kanssa Puuhamaahan, niin minä en saanut mennä pelihalliin. Niitä tietokonepelejä kun voi pelata kotonakin.”

Vakavammin puhuen flipperien ja kolikkopelien parissa työskentelyyn löytyy myös lähes museaalisia ja taloudellisiakin arvoja.

”Näitä vanhoja flippereitä ei tule maailmaan enää lisää, vaan niiden lukumäärä vähenee jatkuvasti. Jo tämän vuoksi flipperin hankintaa tulisi mielestäni harkita myös investointina, jonka arvo ei laske, mikäli koneesta pidetään huolta.”

Ja onhan flippereissä muutenkin sitä maagista vetovoimaa.

”Flipperit ovat uniikki viihdeteollisuuden muoto, joka ei mielestäni katoa milloinkaan täysin. Vastaavaa aistiärsykkeiden määrää ei voi kokea kosketusnäytöltä, ja flipperisimulaattorien fysiikkamallinnus on yhä heikko lenkki. Paras fysiikkamoottori löytyy yhä aidosta koneesta”, Toni ylistää.

Korjaustyön anatomia

Vanhan flipperin tai peliautomaatin korjaus ei ole kuitenkaan helppoa työtä. Koneet voivat olla suoraan sanoen saastaisessa kunnossa. Ne ovat saattaneet olla ulkosäilytyksessä tai vuotavassa varastossa. Kun emolevy on ruosteessa, päälliset linnunulosteessa ja teipit repeilleet, siitä ei synny näyttävää peliautomaattia pelkällä puunaamisella.

Final Lap ennen ja jälkeen puhdistuksen

Aivan ensimmäiseksi kone asetetaan erityiselle työskentelylavalle, jolla se avataan tutkittavaksi. Tässä vaiheessa Toni tutkii tarkoin koneen aiempien omistajien tekemät viritykset, jotka saattavat olla pahimmillaan hengenvaarallisia. Käytöstä poistetuista koneista kun saattaa löytyä vaikka kuparilangoilla ohitettuja sulakkeita ja äärimmillään pohjaan asennettu hakkurivirtalähde, joka antaa flipperin emolevylle jännitteitä outoihin ja epätavallisiin paikkoihin. Kaikki epämääräisyydet poistetaan ja outojen viritysten syyt tutkitaan.

Jos koneesta ei löydy isompia vikoja, puretaan se sitten alkutekijöihinsä. Kaikki elektroniikka poistetaan ja pestään, kuivataan paineilmalla ja jätetään sen jälkeen kuivumaan ilmavirtaan muutamaksi päiväksi. Pelikenttä puretaan ylä- ja alapuolelta. Johtosarja pestään, lehtikytkimet vaihdetaan, kaikki mekanismien kuluvat osat vaihdetaan, jouset vaihdetaan, pelikenttä puhdistetaan päällisin puolin, sitten korjausmaalataan ja lakataan, jos siihen on tarvetta. Ja vielä vahataan ainakin muutamaan kertaan.

”Sen jälkeen kone testataan uudestaan ja aloitetaan uudelleenkasaaminen. Meillä on pääsääntöisesti ollut linjanvetona se, että pelikentän insertti tehdään ledeillä. Eli esimerkiksi ne valot, jotka näyttävät mihin kannattaa ampua, toteutetaan ledeillä. Ne ovat pidemmän päälle mukavammat pelille, koska vanhat lamput kuumentavat kenttää ja aiheuttavat inserttien nousemista ja laskemista, kun puu ja muovi elävät keskenään. Ledien kanssa tätä ilmiötä ei ole. Ledejä käytetään muutenkin myös pelin säilyvyyden ja näyttävyydenkin takia. Insertti on saattanut haalistua vuosien saatossa alla hohtaneiden lamppujen lämmössä, auringon UV-säteiden tai muiden ilmiöiden takia, jolloin värillisillä ledeillä pystytään palauttamaan insertin haalistunutta väriä. Insertti voidaan tietysti myös vaihtaa, jos se on kulunut aivan pilalle”, Toni kertoo.

Työ on tarkkaa mutta loogista, ja flipperien mukana tuleva dokumentaatio kertoo selvästi koneen sielunelämästä kytkentäkaavioineen ja varaosaluetteloineen.

Yllättävää kyllä, flipperien varaosia saa yhä varsin helposti, itse asiassa paremmin kuin kolikkopeleihin. Varaosien valmistuksella on näet pitkät perinteet, ja niitä tehdään edelleen uustuotantona. Myös eri laitteiden uniikkeja ja harvinaisempiakin osia löytyy useimmiten virallisina tarvikkeina. Esimerkiksi äskettäin kunnostettuun World Cup Socceriin ja kirjoitettaessa työn alla olevaan Terminator 2:een löytyi hyvälaatuiset uustuotanto-osat.

Kolikkoautomaattien entisöijän on kuitenkin myös osattava rakentaa ja innovoida. Jos koneen runko on mätä, rakennetaan uusi.  Jos osaa ei löydy, tutkitaan ja tehdään uusi. Tonin käytettävissä on laserleikkuri, CNC-puujyrsin, plasmaleikkuri ja suurkuvatulostin, joilla tarvittavat osat syntyvät.

Esimerkiksi Road Riot -kolikkopeliin on tehty kylkitaiteet itse tulostamalla, kun taas kahden Star Wars Episode 1: Phantom Menacen valomiekat olivat molemmat rikki. Varaosaa ei löytynyt edes Euroopan varaosatoimittajalta. Niinpä valomiekka teetettiin lopulta kylmäkatodiputkesta mittatilaustyönä  tarvittavan diffuusoriputken kanssa. Tällä alkuperäisosa voidaan korvata niin hyvin, että Cavénin varaosa on jo tuotteistettu muille flipperiharrastajille myytäväksi, nykyaikaista tekniikkaa käyttäväksi tuotteeksi.

Tekniikan ohessa myös pelikenttä täytyy puhdistaa. Pahimmillaan siihen on pinttynyt mönjäkerros palloista, tupakansavusta ja baari-ilmastossa leijuneesta liasta. Huolellisen puhdistuksen jälkeen kenttä korjausmaalataan tarvittaessa. Lopuksi vahataan huolella ja huonokuntoisimmat lakataan uudelleen. Lisäksi kentällä on runsaasti pienempiä osia ja pintoja, joita puhdistetaan ultraäänipesurilla sopivilla myrkyillä. Isommat osat puhdistuvat käsityönä muovinhoitotuotteilla. Hienovaraisemmilla aineilla voi hioa kevyesti pintaa kiiltävämmäksi ja puhtaammaksi, raaemmilla työstetään pinttyneempää moskaa.

Lisätietoja: http://reprocade.com/

Artikkeli on laajennettu versio Skrollin 2014.3-numerossa ilmestyneestä jutusta. Nettiversioon on lisätty enemmän skrollilaisyhteisön litteroimaa haastattelua. Kasvaneen pituuden johdosta juttu on myös pilkottu kahteen osaan, joista ensimmäinen keskittyy enemmän ihmiseen, jälkimmäinen tekniikkaan. Suurkiitos juttua valtavasti avustaneille yhteisöjampoille, joita ilman tästä artikkelista olisi tullut paljon vaatimattomampi: Ukko Liukkonen, Sakari Lönn, Kalle Mansikkaniemi, Jussi Niskanen, Sami Rautiainen, Ari Tamminen.

Teksti: Jukka O. Kauppinen, Ukko Liukkonen, Sakari Lönn, Kalle Mansikkaniemi, Jussi Niskanen, Sami Rautiainen, Ari Tamminen
Kuvat: Jukka O. Kauppinen, Toni Caven