Juttu on alun perin julkaistu Skrollin numerossa 2015.2.

Esittelimme Skrollin numerossa 2013.3 Oculus Rift -silmikkonäytön.  Viime syksynä laitteesta julkaistiin toinen kehitysversio.  Mikä on muuttunut, ja onko suunta parempaan vai huonompaan?

Oculus Rift on vuonna 2012 joukkorahoituksen voimin luotu silmikkonäyttö, jolla voi uppoutua keinotodellisuuteen.  Projekti lupasi päihittää silloin olemassa olevat laitteet ominaisuuksillaan ja samalla pitää hinnan kohtuullisena.  Loppukeväästä 2013 saapunut ensimmäinen kehitysversio lunastikin lupaukset suurelta osin.  Laite on sen jälkeen ollut harrastajien mukana monissa tietokonetapahtumissa kuten Assemblyssä.  Syksyllä 2014 saatiin Developer Kit 2 eli DK2, johon tutustumme tässä artikkelissa.

DK2 on edeltäjäänsä huomattavasti kompaktimpi.  Reilun tuuman verran pienemmän näyttöpaneelin ansiosta etureunan kolhosta ulkonemasta on päästy eroon.  Ohjauselektroniikka on upotettu samoihin kuoriin näyttöpaneelin kanssa, joten erillistä sovitinlaatikkoa ei enää tarvita.  Laitteesta lähtee HDMI- ja USB-kaapelit, jotka kulkevat pään yli niskaan ja sieltä tietokoneeseen.  Kaapelit voi halutessaan irrottaa.  Integroidun elektroniikan takia painoa on tullut hieman lisää.

Silmikon yläreunassa on USB-liitin, joka on kytketty integroituun USB-hubiin.  Siihen voi kytkeä esimerkiksi langallisen peliohjaimen, tai virtuaalimaailman sisältävän USB-muistitikun.

Ehkä suurimpana uutuutena Rift pystyy nyt seuraamaan myös käyttäjänsä pään sijaintia.  Tähän tarvitaan mukana toimitettavaa infrapunakameraa, joka asetetaan näytön päälle tai muuhun sopivaan paikkaan. Kameran seurantakeila on kolmisen metriä syvä ja yhtä leveä, mikä riittää paikallaan olevalle pelaajalle paremmin kuin hyvin. Kokonaan poispäin kamerasta ei kuitenkaan voi kääntyä.  Seuranta toimii hyvin ja parantaa läsnäolon tunnetta erityisesti pieniä esineitä lähietäisyydeltä tutkiessa.

Näytön erottelukykyä on kasvatettu 1920×1080 pikseliin.  Kumpikin silmä saa puolet näytöstä eli 960×1080 pikseliä.  Suuri osa tästä kuluu kuitenkin näkökentän reuna-alueisiin, joten lopullinen tarkkuus tuo mieleen lähinnä VGA-aikakauden.  Harmillisesti osapikselien täyttöaste ei ole juurikaan parantunut. Virkistystaajuutta on nostettu 75 kuvaan sekunnissa, joka yhdessä matalaviiveisen näyttöpaneelin kanssa tuottaa pään liikkeitä paremmin myötäilevän kuvan.  Eron havaitseminen tosin on yksilöllistä ja riippuu myös käytetystä pelistä tai ohjelmasta.

Vaihdettavia linssejä toimitetaan aiemman kolmen parin sijaan nyt vain kahdet.  Normaalinäköiset, kaukonäköiset ja lievästi likinäköiset pärjäävät samoilla linsseillä, ja ainoastaan voimakkaasti likinäköiset tarvitsevat erilliset linssit. Muille fysiologisille poikkeamille, kuten silmien etäisyydelle tai karsastukselle ei valitettavasti tarjota säätöjä.

Näkökenttä on hieman kutistunut aiemmasta, mutta muutosta ei käytännössä juuri huomaa.  Näkymä on yhä riittävän laaja luodakseen uskottavan vaikutelman läsnäolosta.  Musta reunus näkökentän äärirajoilla näyttää lähinnä siltä kuin kasvoilla olisi hiihtolasit.

Suuria pelijulkaisuja on saatu muutama, mutta valikoimalla ei vielä pääse juhlimaan.  Sen sijaan indie-kehittäjät ovat ottaneet virtuaalitodellisuuden innolla vastaan.  Oculus VR ylläpitää myös listaa johon kuka tahansa voi lähettää omia tuotoksiaan muiden kokeiltavaksi.

Laitteen kehityksessä on tapahtunut myös yllättävä poliittinen käänne: Facebook osti Oculuksen.  Aika näyttää miten tämä vaikuttaa silmikkonäytön tulevaisuuteen.  Useita muitakin yrityksiä on hypännyt keinotodellisuuskelkkaan mukaan ja kehittelee omia laitteitaan, joten laitetarjonnan voi odottaa laajenevan tulevaisuudessa.

Virtuaalitodellisuuslaitteita on vaikea arvioida yksiselitteisesti, koska todellisuuden kokeminen on lopulta subjektiivista.  Joillekin se on paras juttu sitten Amigan, toisille se taas aiheuttaa lähinnä pahoinvointia.

Rift DK2 on kuluttajien ulottuvilla olevista silmikkonäytöistä kuitenkin paras ja toistaiseksi ainoa, jolle on pelitukea.  Jos siis haluat päästä virtuaalitodellisuuteen ensimmäisten joukossa, Oculus Riftiä voi suositella. Kilpailijoilla kestänee pari vuotta kuroa etumatka umpeen.

Toinenkin näkökulma – Oculus Rift ja pelit

Oculus Rift DK2:ta on vaikea arvostella koska sen hyvyys on kovin subjektiivista. Toiselle se on jännä lelu, josta jää lähinnä paha olo. Toiselle se on nyt ja jatkossa välttämätön lisävaruste josta maksaisi vaikka tuplahinnan. DK2 on tällä hetkellä paras myynnissä oleva kuluttajahintainen silmikko ja ainoa, jolle on peleissä tuki. Sen rauta on jo täysin kuluttajalaatuista, mutta softapuolen ongelmat ansaitsevat sille Developer Kit-nimen.

Jos pelaat pelejä joissa on Oculus Rift-tuki ja olet kiinnostunut virtuaalitodellisuudesta, kannattaa vahvasti harkita sen ostamista. Muiden kannattaa kokeilla etukäteen. Vaikka kilpailevia tuotteita on luvattu, kestää aikansa ennen kuin peleihin toteutetaan tuki niille joten Oculus Riftin johtoasema on toistaiseksi vakaalla pohjalla.

Elite Dangeous

E:D on malliesimerkki hyvin toteutetusta Oculus Rift-tuesta. Riftin käyttöönotto ei vaadi juurikaan säätämistä. Ohjaamojen “hologrammi-hud” ja pelin valikot leijuvat pelaajan edessä eivätkä riko immersiota. Jotkut tekstit (esim chat) ovat hieman pienellä fontilla, mutta niistä saa kuitenkin selvää.

Avaruustaisteluissakaan OR:n resoluutio ei tuota ongelmia, sillä ne suoritetaan yleensä lähietäisyydeltä ja aluksen HUDin avulla toiset alukset näkyvät hyvin. Elitessä toiminta on keskimäärin kohtuu rauhallista, joten OR päässä olen istunut kolmekin tuntia yhteen meno  on.

DCS: World

DCS:ssä OR:n resoluutio tulee vastaan monessa mielessä. Koneiden ohjaamot ovat aivan upean näköisiä ja immersio on huikea. Mutta resoluution vuoksi pienempiä mittareita ja HUD-symboleita ei näe riittävän tarkasti joten esimerkiksi vakavaan suihkukonekaluston lentämiseen OR ei kelpaa.

Itse olen lentänyt enimmäkseen lisäosana saatavalla Messerschmitt 109K-koneella, joka toisen maailmansodan koneena on suihkareita yksinkertaisempi tekniikaltaan ja mittareiltaan. Sen tärkeimmät mittarit ovat riittävän isoja, että ne näkee ja pienempiä voi kurkata nojaamalla eteenpäin. Ilmataistelut DCS:ssä ovat todella adrenaliininkatkuisia ja fiilis upea. Kutosen tarkistamiseksi täytyy oikeasti nojata sivulle ja kääntää päätä joten taisteleminen on fyysisesti yllättävän raskasta. Todellisuudessa olisi lisänä vielä G-voimat, joten ei ole ihme että ilmataistelut olivat lyhyitä. OR:llä yhden muutaman minuutin ilmataistelutehtävän jälkeen on niin poikki, että täytyy pitää taukoa ja pyyhkiä linssit hiestä. Valitettavasti DCS:stä puuttuu vielä kunnon kampanja toisen maailmansodan kalustolla, joten sen lentäminen on jäänyt kohtuu vähäiseksi.

Verkossa pelattaessa OR:n resoluutio aiheuttaa jälleen ongelmia. Pelissä  on pakko pitää ikonit (toiset koneet näyttävät tekstit) päällä, tai muuten ei taivaalta löydä ketään, ennenkuin on liian myöhäistä. Useimmilla palvelimilla ikonit on pakotettu pois käytöstä joten niillä on turha koittaa pelata OR:n kanssa.

DCS:n valikot eivät ole tehty OR:ää varten, vaan ne ovat kaksiulotteiset. Päävalikko ei näy OR:n näytöllä ollenkaan. Tehtävän debriefing-näkymä taas näkyy, mutta siitä ei tahdo saada selvää.

War Thunder

War thunderissa on ihan toimiva OR-tuki. Ohjaamot eivät kuitenkaan ole jollain tapaa yhtä hienoja ja teräviä kuin DCS:ssä. Pelistä löytyy realistinen moodi, jossa on ikonit päällä mutta lentomallit ovat realistisia. Valitettavasti pelejä käydään ilmeisesti kohtuu vähän, joten varttitunnin odottaminenkin on yleistä.

Kuva: Imgur

Half Life 2

Half Life 2:n betassa on virtual reality-moodi, jonka avulla pelin pitäisi toimia OR:llä. Tätä moodia en saanut toimimaan millään tempuilla. Kuva tulee kyllä OR:lle, mutta valikon lisäksi kaikki on mustaa. Internetissä moni muukin on valitellut samaa. Osa on saanut toimimaan vaihtamalla OR:n ykkösnäytöksi, minä en. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että softapuolella on vielä paljon tekemistä.

Teksti: Mikko Rasa, Ville Ranki
Kuvat: Sakari Leppä, Mikko Rasa