Kadonneen levykeaseman metsästäjät

Proxima Direct 3,5″ USB FDD, FC5025 USB 5,25″ Floppy Controller, Kryoflux. Millä vanhat levykkeet kiinni USB-porttiin?

Teksti ja kuvat: Janne Sirén

Nykyaikana romputkin alkavat olla harvinaisuuksia, mutta niiden rinnalla disketit (lerput ja korput) ovat kuin savikiekkoja. Eikä modernissa tietokoneessa ole savikiekkoasemaa. Emolevyillä ei ole enää edes levykeaseman liitintä. Samalla kun fyysiset tiedonsiirtomediat unohtuvat, ohjelmistopuolella vanhojen sovellusten yhteensopivuus on kuitenkin kehittynyt. Emulaattorit ovat erinomaisia, ja avoimen lähdekoodin myötä yhä useampi käyttää eilispäivän tekniikkaa uudelleen. Yhtäkkiä vanhalle datalle olisikin käyttöä, kun vain pääsisi savikiekkoihin kiinni…

Vanhojen tallennusmedioiden ongelmaa voi ratkoa monella tavalla: rautakeräilijä rakentelee vintage-tietokoneen autenttisine levykeasemineen, kun taas bittikonservaattori keskittyy pikkutarkkaan jäljentämiseen ja arkistointiin (ks. Skrolli 2013.1). Nyt lähestymme kuitenkin pulmaa arkisemmin ja esittelemme kolme tapaa kytkeä levykeasema nykyaikaisen Windows 8.1- ja OS X Mavericks -koneen USB-porttiin.

3,5 tuuman USB-levykeasema

Ilmeisin ja vielä valtavirrassa niukasti roikkuva tapa levykkeiden käyttöön on parilla kympillä myytävä 3,5 tuuman USB-levykeasema. Homma toimii kuin se kuuluisin vessa: kytkee vain USB-aseman PC:hen tai Maciin. Mac lukee PC:n levykkeitä suoraan. Sen sijaan Windowsilla Macin levykkeiden lukemiseen tarvitaan esimerkiksi Erik Larssonin ilmainen HFSExplorer.

Ongelma ratkaistu? Ei aivan. Tämä pätee vain, kun on kysymys yleisimmistä 1,44 megatavun HD-korpuista, niistä jotka olivat käytössä noin 1990-luvun vaihteesta eteenpäin. Ne toimivat kyllä. Suuri osa USB-levykeasemista ei kuitenkaan ymmärrä vanhempia, kapasiteetiltaan pienempiä levykkeitä. Lisäksi nykyisiä tusinamekanismeja pidetään yleisesti heiveröisempänä kuin eilispäivän asemia. Lukuvarmuus tuskin on paras mahdollinen muutenkaan.

Useat nykyiset USB-levykeasemat näyttävät identtistä koteloa myöten samalta, ja sisällä on kannettavaan tietokoneeseen tarkoitettu levykeasema. Valmistuttajat ja koneistot vaihtelevat kuitenkin jonkin verran. Yhteistä on niiden kyky HD-korppujen lukemiseen ja kirjoittamiseen, mutta yksikään ei esimerkiksi ymmärrä Macin vanhempia 400/800 kilotavun double density (DD) -levykkeitä. Apple kun käytti erityistä vaihtelevan nopeuksista koneistoa, jollaisia ei Maceissakaan ole nähty vuoden 1998 jälkeen. Yllättäen suuri osa USB-levykeasemien koneistoista ei myöskään tue PC:n 360/720 kilotavun DD-korppuja. DD-korput tunnistaa siitä, että niissä on vain yksi (kirjoitussuojan) reikä ylänurkassa, kun taas HD-korpuissa yläreikiä on kaksi.

Toistaiseksi on kuitenkin mahdollista löytää USB-levykeasemia, jotka kelpuuttavat myös PC:n DD-korput. Yksi harvoista on Amazon.co.uk:n listoilta löytyvä Proxima Direct, jonka mustasta kotelosta erottuu harmaa levykeaseman nappi ja luukku. Testatusti Proxima Directillä aukeaa HD-korppujen lisäksi MS-DOS-alustetut 720 kilotavun DD-levykkeet. Selailu onnistuu Windowsin File Explorerissa, ja levykkeen näköistiedostot syntyvät esimerkiksi Gilles Vollantin Winimagella.

Jos siis on tarve käsitellä vain PC:n korppuja, Proxima Direct riittää paremmin kuin monet kilpailijansa. Macillakin aukeavat HD-levykkeet ja PC:n HD- ja DD-levykkeet, mutta Macin erikoisia DD-korppuja ei Proxima Directkään ymmärrä. Pientä epävarmuutta sekä PC:llä että Macilla herätti levykkeiden vaihtaminen: eject kun tuppasi poistamaan koko aseman. Onneksi uudelleenkytkentä auttoi.

Lisätään haastetta: 5,25″ USB

Mitä vanhemmista levykkeistä on kysymys, sitä todennäköisemmin kyseessä eivät ole 3,5 tuuman kovamuoviset korput, vaan taipuisat 5,25 tuuman lerput. Lerppuja pyöritettiin pitkälti 8-bittisissä laitteissa mutta myös PC:llä. Lerppuasema ei selvinnyt uuden vuosituhannen markkinoille, joten sellaisen hankkiminen nykykoneeseen on työläämpää. Lähimarketista tai edes kaukaisesta verkkokaupasta tuskin löytyy uutta rautaa saati USB-asemaa tarkoitukseen, eikä emolevyillä ole liittimiäkään. Lisähaasteen tuovat lerppuaikana käytetyt moninaiset tallennusformaatit – tietokonemaasto kun oli paljon vaihtelevampi.

Lähelle 5,25 tuuman USB-levykeasemaa päästään amerikkalaisen pikkuputiikin, Device Side Datan FC5025-tuotteella, joka rakentuu 55 taalan hintaisesta
USB-kontrolleripiirilevystä (sis. USB- ja 5,25″-levykeaseman kaapelit sekä ruuvit piirilevyn kiinnittämiseksi) sekä valinnaisesta kotelosta ja virtalähteestä. Jos levykeasemalle saa virran tietokoneen virtalähteestä, riittää pelkkä FC5025-piirilevy.

DSD kauppaa myös sopivaa sisäistä USB-korttia niille, jotka haluavat kiinteää asennusta. Osat voi tilata yrityksen kotisivuilta, joskin varsinainen lerppuasema tulee hankkia erikseen vaikka Ebaysta. DSD tarjoaa Windowsille, Macille ja Linuxille ajuriohjelmistot levykkeen näköistiedoston luomiseen sekä joidenkin tiedostojärjestelmien osalta tiedostojen selaamiseen ja lukemiseen. Kirjoittaa ei voi.

FC5025 vaatii 1,2 megatavun aseman, vaikka lukisi 360 kilotavun levyjä. Suositus on TEAC FD-55GFR, mutta me käytimme onnistuneesti NEC FD1157C:tä vuodelta 1991. Ei niin ”plug and play” kuin 3,5 tuuman USB-asemat (esim. 5,25 tuuman aseman jumpperit kannattaa tarkistaa ohjeista). FC5025 ei myöskään kytkeydy suoraan Windowsin File Exploreriin eikä Macin Finderiin, mutta toimiihan se.

Testatut vanhat PC:n pelilerput olivat selattavissa ja luettavissa FC5025:n omassa apuohjelmassa, ja levykkeen näköistiedostotkin syntyivät PC- ja Mac-testikoneillamme. FC5025:n tukemien formaattien lista on ihan mukava sekin: PC/MS-DOSin lisäksi muun muassa Commodore 1541, vanhempia Appleja ja Atareja sekä erikoisempaa Kayprota ja TI:tä.

Haittapuolena on, että FC5025:n oheismateriaaleissa varoitetaan kaksipuoliseksi leikatuista lerpuista. 80-luvullahan oli tapana ottaa lerppujen kääntöpuoli käyttöön leikkaamalla reunaan kirjoitussuojauksen poistava aukko. PC:n lerppuasemat eivät yleensä kuitenkaan ymmärrä tee-se-itse-B-puolen päälle, jos levyn pyörimisestä kertova indeksireikä puuttuu. 8-bittiset laitteet eivät reiästä piitanneet, mutta PC:n asemilla levyn kääntöpuoli voi jäädä lukematta.

Syväluotaus – kun muu ei riitä

Kryoflux on joukon kallein ratkaisu mutta myös yhteensopivin ja tarkin, käytetäänhän sitä bittimuseoinnissakin. Kryofluxilla pelastettiin hiljattain muun muassa Andy Warholin kuuluisat Amiga 1000 -taideteokset.

Kryoflux on FC5025:n tapainen piirilevy, johon virtalähde ja asema lisätään erikseen. Kryofluxin mukaan voi tilata myös 3,5 tai 5,25 tuuman levykeaseman käytettynä, ja se tukee molempia kokoja (ja jopa 1970-luvun 8-tuumaisia levyjä). Kryofluxilla luetaan levykkeistä yksityiskohtaisia raakatallenteita, jolloin tuntemattomatkin formaatit ja kopiosuojaukset voidaan ikuistaa. Raakavirran lisäksi levykkeistä voidaan tallentaa näköistiedostoja, jotka kelpaavat yleisimmille emulaattoreille.

Kryofluxin takana on muun muassa X-Copyn tekijä, ja se onkin luonteeltaan nimenomaan monistuslaite ja -ohjelma. Sillä ei pääse suoraan levykkeen tiedostoihin käsiksi, vaan seuraksi tarvitaan muita ohjelmia näköistiedoston sisällön tutkailuun, esimerkiksi mainitut HFSExplorer ja Winimage.

Toisaalta Kryoflux on kattavin: tuettujen formaattien listalla ovat muun muassa PC, Amiga, Apple, Mac, Atari ST, Commodore 64 ja Spectrum. Kun jaksaa  opetella ohjelman optiot, sillä saa luettua melkein mitä vain, ja usein myös näköistiedostojen kirjoittaminen levykkeille on mahdollista. Onnistuimme lukemaan Kryofluxilla Macin 800 kilotavun DD-levykkeitäkin ja tallentamaan ne näköistiedostoksi. Käytössä oli ihan tavallinen vanha PC:n 3,5-tuumainen levykeasema (NEC FD1231M). Jopa 5,25-tuumaisen levykkeen kääntöpuolen pitäisi kelvata Kryofluxille, kun levykeasemaa virittelee ohjeiden mukaan.

Myös testatut PC:n viisivarttisten näköistiedostot syntyivät odotetusti, sellaisetkin joissa FC5025 luovutti liian helposti lukuvirheen takia. FC5025:n tekijä lupasi palautteemme pohjalta lisätä ajureihinsa uudelleenlukutoiminnon. Kryofluxilla levykkeiltä voi lukea vaikka vain yksittäisiä sektoreita, niin monta kertaa kuin haluaa, ja parsia niitä sitten kasaan jälkikäteen. Tämä on epävarmojen levykeyksilöiden kohdalla iso plussa, ja levykkeiden ikääntyessähän yhä useampi niistä alkaa kärsiä kaikenlaisista vaivoista. Kun jaksaa lukea ongelmasektoria jopa kymmeniä kertoja, monesti se lopulta onnistuu.

Levykkeen sektoreita voi taltioida myös eri asemilla – asemakohtaiset erot ja säädöt kun voivat joskus tuottaa tulosta nekin – ja kerätä ehjät sektorit myöhemmin kokoon. Erityisesti viimeksi mainitusta on apua ”vaikeiden” formaattien kanssa: yhden Mac-DD-levykkeemme kohdalla osa sektoreista aukesi vain yhdellä ja osa vain toisella asemalla, vaikka molemmat asemat lukivat PC:n DD-levykkeitä ongelmitta. Yhteen Kryofluxiin voi onneksi kytkeä samanaikaisesti kaksi levykeasemaa.

Keinoja vanhojen diskettien käyttämiseen nykypäivän koneilla siis on – etenkin lukemiseen. Yhdistävänä tekijänä kaikissa näissä ratkaisuissa on kuitenkin yhä harvinaisemmiksi käyvien, usein käytettyjen asemamekanismien käyttö sekä pikkuvalmistajien niche-luonne. Ei mikään luottamusta herättävä yhdistelmä jatkuvuuden kannalta. Toisaalta levykkeillä makaavan datan vanhenemispäiväkin on jo käsillä. Viimeistään nyt kannattaa havahtua lukemaan disketeiltä tiedot talteen.

Linkkejä

• Proxima Direct: http://www.amazon.co.uk/Proxima-Direct%C2%AE-External-Portable-Floppy/dp/B00D1AD3BY/
• FC5025: http://www.deviceside.com
• Kryoflux: http://www.kryoflux.com
• HFSExplorer: http://www.catacombae.org/hfsx.html
• Winimage: http://www.winimage.com
• Catweasel: http://www.icomp.de
• Discferret: http://www.discferret.com
• Diskvaccuum: http://hackaday.com/2014/01/10/a-diskvaccuum-for-obsolete-disk-formats

SuperCard Pro – Levykkeet talteen

Teksti ja kuvat: Janne Sirén

Esittelimme Skrolli 2014.2:ssa kolme tapaa lukea vanhoja levykkeitä uusilla tietokoneilla: Proxima Direct 3,5″ -USB-korppuaseman, FC5025 USB 5,25″ -lerppuohjaimen sekä Kryofluxin. Artikkelin kirjoittamisen aikoihin ilmestyi neljäs kiinnostava ratkaisu, SuperCard Pro, jonka ohjelmistotuki on sittemmin kypsynyt. Tuotteen takaa löytyy muun muassa Amiga-piireistä tuttu amerikkalaisinsinööri Jim Drew.

SuperCard Pro muistuttaa Kryofluxia sekä ulkoisesti että toimintaperiaatteeltaan. SCP on pieni USB:hen kytkeytyvä kortti, johon liitetään 3,5, 5,25 ja 8 tuuman levykeasemia. Se on ensisijaisesti tarkoitettu levykkeiden monistamiseen ja scp-näköistiedostojen taltioimiseen. SCP on Kryofluxia tarkempi (näytteenotto 25 ns vs. 41 ns), mutta ohjelmistopuolella parempi toimivuus on tapauskohtaista. Saimme kyllä erään Kryofluxille ongelmallisen Apple II -pelin käyntiin SCP:n ja a8rawconv-ohjelman yhdistelmällä. SCP lukee (usein) myös levykkeen kääntöpuolen indeksireiän puuttumisesta välittämättä.

Toisin kuin Kryofluxin, SCP:n ohjelmisto on maksuton myös kaupalliseen käyttöön. SCP:n toinen erikoisuus on kaksisuuntainen levykeasemaliitäntä sekä sd-muistikorttipaikka, joiden avulla (joskus) tulevan ohjelmistopäivityksen lupaillaan toimivan reaaliaikaisena levykeasemaemulaattorina. Tällöin SuperCard Pro kytketään levykeasemakaapelilla vanhaan koneeseen ja sen muistikortilla oleva scp-tiedosto näyttäytyy aitona levykkeenä. SuperCard Pro on myynnissä osoitteessa cbmstuff.com. Lisää levykeasemaemulaatioista Skrolli 2017.1:n sivulta 67 alkaen (1541 Ultimate).