Nokian sakattua moni on unohtanut, ettei Nokia ollut koko Suomi, ei edes Suomen koko it-sektori. Nokian varjossa Suomeen syntyi useita menestyviä it-alan yrityksiä etenkin tietoturva- ja pelialalle. Niihin ei vain kiinnitetty huomiota ennen kuin alettiin etsiä ”Uutta Nokiaa”.

Miten näin pieneen maahan on voinut syntyä niin monta it-yritystä ja Nokia vielä päälle? Kun tutustuu yritysten avainhenkilöiden historiaan, löytyy yksi yhdistävä tekijä: Commodore 64.

Tasavallan tietokone tuli markkinoille vuonna 1982. Sen ääressä lapsuutensa viettäneet ovat nyt noin 40-vuotiaita, ja monelle heistä Commodore 64 ja muut kahdeksanbittiset kotimikrot antoivat suunnan työuralle.

Onneksi kaikki 80-luvun vanhemmat eivät noudattaneet ammattihuolestujien ohjeita ja repineet lapsiaan irti tietokoneesta sorkkaraudalla. Muuten olisi jäänyt moni työpaikka syntymättä.

Huolenlietsojien mielestä tietokoneiden kanssa vehtaaminen teki pojista joko epäsosiaalisia takahuoneen nörttejä tai psykoottisia tappokoneita. Tytöthän eivät moisiin härpäkkeisiin koskeneet. Moni tietokonetta vanhemmiltaan kärttänyt tyttö sai pikapassituksen ratsastusleirille, tytölle paremmin sopivan harrastuksen pariin.

Mikä Commodore 64:ssä sitten oli niin erityistä? Se oli juuri sopivan tehokas ja yksinkertainen. Sillä pystyi tekemään oikeasti mielenkiintoisia asioita, ja kuka tahansa pystyi ohjelmoimaan sitä, kunhan oli riittävän motivoitunut opettelemaan. Ja oltiinhan sitä.

Kynnys Basic-ohjelmointiin oli hyvin matala, ja kun sen oli oppinut, 6510:n konekielikään ei ollut ylivoimaisen vaikeaa.

Commodore 64:n sielunelämän tutkimista helpotti myös koneen suuri suosio Suomessa. Kaveripiiristä löytyi aina muitakin Kuusnepan omistajia, joiden kanssa saattoi vaihtaa kokemuksia, Mikrobitti-lehtiä ja opaskirjoja.

Yksi 1980-luvun suurimmista väärinkäsityksistä oli se, että kotitietokoneet tekisivät lapsista yksinäisiä ja epäsosiaalisia. Todellisuudessa kävi nimenomaan päinvastoin. Koneiden ääressä puuhattiin yhdessä.

Seuraukset näkyivät jo 1980- ja 90-lukujen demoskenessä. Demotiimit repivät tietokoneistaan kaikki tehot irti ja tekivät visuaalisesti vaikuttavia demoja, joiden ei olisi pitänyt olla teknisesti edes mahdollisia. Monet suomalaiset pelifirmat ovat saaneet alkunsa demoskenestä.

Mistä saisimme 2010-luvun lapsille oman Commodore 64:n? Mikä saisi tämän sukupolven samalla tavalla innostumaan tulevaisuuden tekniikasta ja ottamaan sen haltuunsa jo lapsena? Perustamaan yrityksiä ja luomaan työpaikkoja 2030-luvulla?

Jätämmekö vastuun taas kerran lapsille itselleen ja luotammeko, että he itse löytävät robotit ja 3d-tulostimet ja leikkivät niillä vanhempiensa vastustelusta huolimatta? Vai yritämmekö tällä kertaa aktiivisesti tuuppia lapsia ja nuoria, myös tyttöjä, tulevaisuuden suuntaan?

Kaikkia lapsia eivät tekniikka ja ohjelmointi kiinnosta. Heille on tarjolla musiikkiopistoja ja urheiluseuroja. Mutta miksi meillä ei ole samanlaisia koodikouluja niille lapsille ja nuorille, jotka eivät innostu ringetestä tai vetopasuunasta?

Jyrki J. J. Kasvi
Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKEn tutkimus- ja kehitysjohtaja