Nyt se sitten tapahtui. Eugene Goostman -niminen tekoäly on kuulemma läpäissyt Turingin testin, jota on perinteisesti pidetty itsenäisesti ajattelevan koneen merkkipaaluna. Mutta mitä testin läpäisy kertoo 13-vuotiaana poikana esiintyneestä Eugenesta?

Englantilainen matemaatikko Alan Turing pohti tietokoneiden mahdollisuuksia hyvissä ajoin. Jo vuonna 1950, jolloin koneet eivät osanneet edes shakkia, hän pohti voisiko tietokone ajatella kuten ihminen. Kysymys on kuitenkin vaikea pohdittavaksi. Mitä ajattelu oikeastaan edes tarkoittaa, ja miten se erotetaan tietokoneen normaalista toiminnasta? Turing päätyi kehittämään ongelmaa varten testin, jota hän tarjosi ratkaisuksi ajattelevien tekoälyjen tunnistamiseksi.

Turingin testissä tietokone haastetaan esittämään ihmistä. Kone juttelee ihmistuomarin kanssa tekstimuotoisilla viesteillä. Testin läpäisemiseksi koneen on vakuutettava ihmistuomari uskomaan, että kone onkin ihminen. Turing ajatteli, että ajatteluun kykenevä kone pystyy keskustelemaan kuten ihminen. Vaikea kysymys siitä, ajatteleeko kone, saatiin näin puettua helpommin testattavaan muotoon: käyttäytyykö kone niin ihmismäisesti, että edes toinen ihminen ei tunnista sitä koneeksi?

Juttukumppani botista

Turingin testi asetti riman korkealle. Tekoälyn tutkimus oli lapsenkengissään ja laitteistoa oli 1950-luvulla käytössä vielä hyvin vähän. Menikin yli 15 vuotta, ennen kuin testi sai ensimmäisenkään varteenotettavan haastajan, Elizan.

Vuonna 1966 valmistunut MIT:ssä kehitetty Eliza on ensimmäinen tunnettu rupattelurobotti. Eliza tekeytyy psykiatriksi ja vastailee käyttäjänsä eli ”potilaan” huoliin stereotyyppisin kallonkutistajavastauksin. Vastaukset syntyvät yksinkertaisesti potilaan viestiä pyörittelemällä Elizan kaavaan sopivaksi:

> I feel lonely.
< Are you lonely often?
> Yes.
< Can you elaborate on that?
> I feel tired and unappreciated.
< Why do you say I feel tired and unappreciated?


Elizan ”silmänkääntötemppu” on lähes ilmeinen, mutta se saavutti silti suuren suosion. Jopa ihmiset, jotka tunsivat ”psykiatrinsa” toimintaperiaatteen, rupattelivat sen kanssa mielellään. Ohjelman kehittäjä, Joseph Weizenbaum, kertoi osan käyttäjistä jopa kieltäytyneen uskomasta että Eliza oli vain tietokoneohjelma. Jokunen optimisti kiirehtikin jo ilmoittamaan Turingin testin kohdanneen voittajansa.

Kiitettävän ihmismäisiä

Eliza oli kuitenkin vasta alkua. Turinarobottien kehitys jatkui vuosituhannen loppua kohti samoilla linjoilla. Robottien käyttämät kielentunnistusmekanismit paranivat, ja sitä myötä roboteista tuli uskottavampia juttukumppaneita. Tarinat monipuolistuivat ja muuttuivat luontevammiksi. Turingin testistä olikin tullut taas ajankohtainen.

Vuodesta 1991 alkaen on jaettu vuosittainen Loebner-palkinto parhaiten ihmistä Turingin kokeen kaltaisessa testissä esittävälle rupattelurobotille. Reilun kahden vuosikymmenen aikana kehitys on ollut huimaa. Nykyaikaisella robotilla voi olla käytössään valtavia tietopankkeja tai suora pääsy internetin tietolähteisiin. Jotkut, kuten Loebner-palkinnon vuonna 2013 voittanut Mitsuku, myös kartuttavat tietojaan käyttäjän syötteiden pohjalta.

Eugene Goostman, ensimmäiseksi testin läpäisseeksi tekoälyksi julistettu ohjelma, esiintyy testissä nuorena ukrainalaisena. Useita kertoja lähellä Loebner-palkintoakin käynyt ohjelma onnistui lopulta Royal Societyn testissä. Lähes 65 vuotta testin keksimisen jälkeen se vakuutti kolmanneksen tuomareista ihmisyydestään. Se paransi aikaisempaa tulostaan niukasti yli hyväksyntärajan, minkä nojalla Turingin testi todettiin läpäistyksi.

Mutta missä on Skynet?

Loebner-palkintoja kahmineet rupattelurobotit ja Eugene Goostman ovat kuitenkin edelleen tuiki tavallisia algoritmeja. Ne eivät osaa ajatella, vaan niiden osaaminen rajoittuu juuri siihen mihin ne on ohjelmoitu: ihmisten hämäämiseen älykkään tuntuisilla vastauksilla.

Turingin testiä onkin paras pitää lähinnä jonkinlaisena kilpaohjelmoinnin perinnesarjana. Se ei erota ajattelevaa tietokonetta tavallisesta, kuten Turing halusi olettaa. Sen sijaan sen varjolla syntyy esimerkiksi hauskoja maskotteja IRC-kanaville tai aidontuntuisesti viestitteleviä roskaprofiileja sosiaaliseen mediaan.

Se tekoälytutkimus, johon tulevaisuuden ajattelevat koneet perustuvat, on paljon muutakin kuin sanankäsittelykikkojen löytämistä. Neuroverkkoja, ongelmanratkaisimia, hahmontunnistimia, maailmankuvanrakentimia. Monet käyttökelpoiset tekoälyn sovellukset – kuten valtavien tekstimassojen tilastointiin perustuva Googlen Kääntäjä tai pörssihuijarien käyttämät sijoitusrobotit – eivät muistuta toiminnaltaan ihmisaivoja laisinkaan.

Monet tekoälyt ovat jo nyt ihmisiin verrattuna ylivoimaisia tietynlaisissa tehtävissä, mutta yksikään tietokone ei ole vielä onnistunut läpäisemään esimerkiksi Steve Wozniakin kahvitestiä. Tässä testissä robotin tehtävänä on yksinkertaisesti mennä tavalliseen länsimaiseen asuntoon, josta se ei ennestään tiedä mitään, ja keittää siellä kahvit.

Päivitys 10.6.2014: Kahvitestin keksijäksi oli ilmoitettu virheellisesti tekoälytutkija Ben Goertzel. Goertzel on maininnut testin julkaisuissaan vaihtoehtona Turingin testille, mutta sen keksi yhdysvaltalainen tietoteknikko Steve Wozniak.

Teksti: Kalle Viiri, Ville-Matias Heikkilä
Kuvat: Wallu (Mikrobitti 1/84)