Artikkeli on julkaistu alun perin Skrollin numerossa 2013.2.

QR-viivakoodeja viljellään kyllästymiseen asti. Yleensä niihin on tallennettu nettiosoitteita, mutta niihin saa yhtä hyvin mitä tahansa dataa — vaikkapa ajettavia ohjelmia.

Skrolli-lehti ikuistaa nyt jälkipolville QR-koodeina yhdeksän hyvin pientä ohjelmaa — kaksi peliä ja seitsemän demoa. Vaikka yhteen kuvioon saakin mahtumaan parhaimmillaan liki kolme kilotavua, ovat tässä julkaistut ohjelmat enintään 256-tavuisia. Koska QR-koodeja harvoin käytetään näin, saattaa ohjelmien toimimaan saattaminen olla yllättävän haastavaa. Pioneerihenkeä siis peliin!

Kaikki ohjelmat yhtä lukuunottamatta ovat MS-DOSille. Lue ohjelman QR-koodi ja tallenna sen suodattamaton raakateksti .COM-päätteiseen tiedostoon. Aja tiedosto joko aidolla PC:llä tai emulaattorilla. Näyttävämmät ohjelmat vaativat enemmän tehoa kuin tyypillisestä DOS-koneesta löytyy, ja esimerkiksi DOSBox-emulaattorin turbomoodia (alt-f12) kannattaa tämän vuoksi käyttää.

Yksi demoista on Javascript-koodinpätkä, joka saattaa jopa toimia joissakin laitteissa ilman kummempia kikkailuja. Se ei ole kovin kaksinen, sillä sen tarkoitus on lähinnä osoittaa konsepti toimivaksi. Javascript on myös tarvitsemansa kehyskoodin määrän vuoksi MS-DOSia vihamielisempi alusta äärimmäisen pienille ohjelmille.

4is256 (Řrřola, 2007)
Tetris-klooni. Ohjaus shift-, ctrl- ja alt-näppäimillä.

Boulder Dash in 256 bytes (James David Chapman, 1995)

Pelkistetty versio klassikkopelistä. Etsi uloskäynti ja varo pudottamasta kiviä päällesi!

Searchlight (Wamma, 2007)
Raycast-katakombi varjostavine pylväineen.

Tube (3SC, 2001)
Vapaasti pyörivä kamera spiraalitunnelissa.

Puls (Řrřola, 2009)
Animoidut koneiston sisukset raymarchattuna.

Bump is Possible (Downtown, 1999)
Pyörivä betonidonitsi.

Sqwerz3 (Trimaje, 1996)
Pyörimistä eriväristen neliöiden seassa.

Dírojed (Řrřola, 2007)

Takaisinkytkentäpsykedeliaa 32 tavussa.

Javascript-testidemo (Skrolli, 2013)

Yksinkertainen canvas-efekti, jonka jätämme lukijoiden jatkokehitettäväksi!

Teksti: Ville-Matias Heikkilä