Micropost oli esihistoriallisten tietokoneharrastajien oma lehti

Skrolli-lehti syntyi oman näkökulman, omien tietokonekulttuurillisten asioiden esilletuomisen tarpeesta. Skrolli ei ole kuitenkaan ainoa harrastajien luoma kotitietokonelehti vuosien ja vuosikymmenten varrella. 1980-luvulla perustettu Suomen Mikromaakarit ry syntyi aivan samoilla perusteilla kuin Skrollikin – ja yhdistys julkaisi myös omaa, upeaa lehteään. Micropostin painos oli pieni, 100-150 kappaletta kutakin, mutta sen kulttuurillinen jälki on sitäkin isompi.

micropost_lehtihistoriikki_0alku

Micropostin lukeminen tänään on näet aikamatka kotimikroilun historiaan. Lehti ei kumarrellut mainostajia, vaan sen innokas tekijäkaarti kertoi omasta tietokoneharrastuksestaan, omin sanoin ja äänenpainoin.

Kaikkiaan Micropostia ilmestyi yhdeksän numeroa 1983-1985 aikana.

Taannoisen Tasavallan tietokoneen haastajat -artikkelin yhteydessä sain yhteyden Micropostin alkuperäiseen tekijäkaartiin, missä yhteydessä saimme arvoisan Niila T. Rautasen ylläpitämään upeaan digitaalisen tietokonemuseoon myös lehden viimeisenkin netistä puuttuneen numeron. Nyt kaikki Micropostin numerot ovat luettavissa digiversioina. Tarjolla onkin upea kaukoputki kolmen vuosikymmenen takaiseen tietokoneharrastajien maailmaan.

Kaikki Micropost-lehden numerot ovat nyt luettavissa ja ladattavissa täältä:

http://www.ntrautanen.fi/computers/other/micropost.htm

Suurkiitos legendaariselle NT Rautaselle lehtien arkistoinnista!


Micropostin tekoa.
 

 

Tekijät muistelevat

Micropostia tehneet Petri Tuomola ja Reima Mäkinen olivat jokseenkin yllättyneitä, kun allekirjoittanut Skrollin juttua tehdessään tunnisti lehden – ja innostui ylistämään Micropostin sisältöä. Mailista toiseen.

Mutta kehuin syystä. Harrastajien omasta innosta syntynyt lehti käsitteli Skrollin tapaan tietokonemaailman kaikkia kulmia, ohjelmalistauksiakaan pelkäämättä. Lehti oli karu mutta tunnelmallinen, ja aiheet kiinnostavia. Etenkin aikalaisnäkemykset ovat silkkaa tietokonekulttuurin timanttia. Niinpä mailailu kääntyi nopeasti lehdenteon taustoihin. Kaksikko innostui avaamaan niitä kattavasti.

Lehteä tehnyt Petri Tuomola muisteli Micropostia vuosikymmenten jälkeen aluksi näin:

”Mukavaa törmätä nuoruuden tekosiinsa näin positiivisessa mielessä. Teimme Micropostia varsin tosissamme. Jokin aika sitten tosin harmittelin, että tuli väännettyä tikustakin asiaa.  Se vain pikkuisen lopahti aikoinaan, mikä jäi vähän omaatuntoa kolkuttelemaan. Kaiken kaikkiaan on käsittämätöntä, millaisessa loputtomassa syklissä nämä hommat pyörivät: kotimikrot -> henkilökohtaiset tietokoneet (DOS, Windows, Mac) -> internet -> läppärit -> älypuhelimet, tabletit (langattomat verkot). Kerta toisensa jälkeen saa tuskailla, kuinka puutteellisesti asiat aluksi toimivat.  Virtuaalitodellisuuskin on tulossa nurkan takaa (jälleen), kunnollista värillistä E-ink-lukulaitetta olen odotellut kolme vuotta.”

”Reiman kanssa toimimme aikoinamme aktiivisesti – ja ammattimaisesti – PC- ja nettimaailmassakin. Pyörän keksimiset mobiilipuolella olemme tosin jättäneet nuoremmille.””


Näin vuonna 1982.
 

Miten lehti syntyi?

”Micropost syntyi VIC-20:n ympärille. Politiikkamme oli kuitenkin sellainen, että Commodoren tietokoneet eivät olleet tasavallan ainoita. Meitä kiinnosti yleisestikin kotitietokoneharrastus ja siksi kirjoittelimme juttuja myös muista koneista ja alan ilmiöistä”, kertoo lehteä tehnyt Petri Tuomola.

”Lehden kieliasu olisi saanut olla huolitellumpi. Olimme Reiman kanssa lähteneet lukiosta lätkimään, ja kirjoitustaidot olivat ruostuneet. Timo Helle -niminen kaveri Paimiosta taisi asiasta huomautellakin hiukan kitkerään sävyyn. Muistan, kuinka pulttasin siitä, ja pidin kommentteja hienosteluna .”

”Tavallaan jatkumoa Micropostille oli vuonna 1994 tekemämme Kupru, Suomen ensimmäinen korppusarjakuvalehti. Sen jälkeen toteutimme itseämme nettisarjakuvien ja -pelien maailmassa, edelleen samassa hengessä.”

 

Micropostin toinen pääsyyllinen Reima Mäkinen jatkaa edellisestä:

”Tosissaan joo, mutta myös jonkilaisella rock/kohellusasenteella. Muistan miten tuli tavattua monia paljon nörtimpiä tyyppejä.  Olikohan muuten niin, että kun joskus 1984-1985 vaiheessa Kuusnepan yleistyessä myös harrastajien keski-ikä laski roimasti. Alkuun olimme yhteydessä moniin itseämme vanhempiinkin tyyppeihin. Peten isä oli se, joka alun perin osti koneen (Vic-20). Minä sitten innostuin perässä hankkimaan oman. Monilla harrastajilla oli elektroniikkanikkari- ja radioamatööritaustaa. Eivätkä Vicit edes olleet halpoja. Pelkkä Vic-20 kasettiasemineen maksoi keskituloisen ihmisen kuukausipalkan verran.”

”Lehdenteosta: kyllähän se lehden materiaalipula oli välillä aika hirveä. Ja julkaisutahti kunnianhimoinen, kun olisi pitänyt samaan aikaan keksiä ja ohjelmoida uutta, opiskella konetta sekä tehdä itse lehteä. Micropost 2:n pääkirjoituksesta näkee, että Pete oli samaan aikaan vielä armeijassa! Muutenkin nuo pääkirjoitukset on aika hyviä ajan kuvia. Ja paljon arvokkaampia nyt kuin silloin.”

 

”Ehkä pahinta täytematskua on Vähemmistöpalstat, joita piirsi silloinen avovaimoni Riitta. Sehän ei tajunnut koko kotimikrohommasta mitään, ei edes sitä että mitä pointtia on istua koneella päivät (illat) pitkät. ”

”Lehtihän on oikeinkirjoituksen juhlaa! Otan kyllä täyden vastuun. Into oli kovempaa kuin osaaminen. Kahdessa viimeisessä lehdessä valokuvien käyttö helpottui ja niiden laatu parani kun olin päässyt töihin pieneen mainostoimistoon. Siellä saatoin rasteroida kuvat reprokameralla painoa varten. ”

Millainen oli harrastelehden tekoprosessi tuolloin? Leikkaamista ja liimaamista paljolti varmaan, mutta miten lehden taso saatiin noin yllättävän korkeaksi ja tein-itse-ja-hiton-hyvä-tuli -tunnetta puhkuvaksi?

Reima vastaa:

”Meillähän oli Peten kanssa jo aika paljon kokemusta  lehdenteosta ennen mikromaakariksi ryhtymistä.”

”Kopiokoneiden huimat pienennös- ja suurennusmahdollisuudet olivat jo tuttuja, samoin valokuvien käytön haasteet, tarrarasterit ja siirtokirjaimet. Oli meillä myös jonkinlaista orastavaa kiinnostusta typografiaan. Kaikki lehdethän muuten painettiin offsetilla. Lisäväri kanteen ei olisi varmaan ollut huiman kallis, mutta siihen ei sitten koskaan menty… ”

”Minulla ihan viimeisiä isompia VIC-hommia oli omien fonttien rakentelu printtaamista varten. Normaalista VICistähän puuttui ääkköset. Niitä näkyykin loppupuolen lehdissä. Toisessa on kirjaimet rakennettu kahdesta 6x7pikselin matriisista ja kehittyneemmässä neljästä merkistä.  Löysin myös vanhan suunnitelman kaunokirjoitusfontista.  Aika äkkiä kävi sitten selväksi, että siihen ei ilmeisesti olisi koneen muisti riittänyt. Printterin merkkihän oli 6 pikseliä leveä ja 7 korkea, siinä missä näyttömerkit olivat 8x8pikseliä. ”


Kaunokirjoitusta kotimikrolla.

Tee-se-itse-lehdentekoa, omilla työvälineillä.

 

”Grafiikan ohella minua kiinnosti animaatio. Juoksuanimaatiotakin suunnittelin. Ja toteutinkin kaksivärisenä, mutta ei se kovin hyvältä näyttänyt.  Pitänee myös muistuttaa että tein ekan sarjiksen tietokoneella vuonna 1983. Se julkaistiin Sarjarissa. Ruutu kerrallaan printaten ja sitten ruudut peräkkäin leikkaa-liimaa-systeemillä. ”


Ruudukolla toteutettu juoksuanimaatio.
 


Ensimmäinen suomalainen tietokoneella luotu sarjakuva.
 

Olen myös oikeasti vaikuttunut lehdessä julkaistusta kiinnostavista peliala-artikkeleista. Miten osasitte sellaisia tehdä?

Reima vastaa:

”Tähän löytyy ihan simppeleitä syitä. Siihen aikaan oli vielä aika helppo seurata kaikkea, mikä vain jotenkin liittyi aiheeseen. Materiaalia oli lopulta aika vähän. Kun piti silmät ja korvat auki, niin jotain tarttui aina mukaan. Budjetti taas rajasi kummasti asian käsittelyä . Ei ollut kerta kaikkiaan varaa kaikkiin lehtiin, kirjoihin ja härpäkkeisiin, mitä olisi halunnut hankkia tai mitä olisi pitänyt käsitellä lehdessä.”

”Veli Toukomiehestä sattui olemaan juttu jossain lehdessä. Minä satuin muuttamaan samaan kaupunkiin, joten ei ollut temppu eikä mikään käydä haastattelemassa häntä. Kontaktista oli sen verran hyötyä, että yli 10 vuotta myöhemmin yritettiin väsätä hänen kanssaan jotain nettipelejä.”

 

”Tampereella ihan yhdistyksen alkuaikoina tapasimme myös mm. ZX81-yhdistyksen Ritamäen, joka oli rakentanut itselleen jostain (suomalaisesta?) rakennussarjasta Telmac -tyyppisen kotimikron. Yksi kaveri asui Pirkkalassa ja Salmisen Antti Nokialla. Elektroniikka-expertti-Tuukka oli lukiossa samalla luokalla. Hän muutti Raaheen opiskelemaan, ja kerran ajelin sinnekin bussilla Kankaanpäästä. Aloitin matkalla Sudenkuoppa -pelin tekemisen ja jo samana viikonloppuna sorvasimme pelistä myös ZX Sinclair -version (Micropost 4). Pelihän julkaistiin sittemmin myös Tietokone-lehdessä. Toisen kerran kävin moikkaamassa Tuukkaa Hämeenlinnassa, kun hän oli rakentanut jonkin Forth-mikron.  Telex Lehtosta kävin tapaamassa Porissa, sieltä oli aika huikea opiskelijabudjettiin sovitettu paluumatka yöllä taksilla Kankaanpäähän. ”

”Parhaina omina peleinä jäi mieleen juuri Telexin kanssa tekemäni Superman sekä kilon Pac-Man, johon syntyi ihan vahingossa aika jäätävä takaa-ajorutiini. Vaikka siinä ei tainnut olla kuin kaksi kummitusta, niin jännä se oli silti. ”

”Lehdessä esitelty Cohenin Video Games -kirja, jossa tuota historiaa myös on kirjattu, löytyy edelleen hyllystä. ”

 

 

Micropost syntyi koodaamisen vimmasta

Petri Tuomola muisteli pyynnöstä Micropostin syntyaikoja ja ympäristöä, jossa nuoret koodaajat innostuivat luomaan omaa lehteä. Seassa Reiman kommentteja:

Isäni oli 1970-luvulla teknillisellä opistolla matematiikan opettaja . Hän kertoi, että oli olemassa ohjelmoitavia taskulaskimia, joilla voisi periaatteessa tehdä pelejäkin. Sitä oli vaikea käsittää. Luultavasti Sinclairin ohjelmoitavat laskimet tms. olivat silloin Suomessa tuttuja, mutta kotitietokoneet eivät.

Reima: muistan nuo lukion ekalta(?). Nehän oli aika hinnakkaita. Silloin ne funktiolaskimet ja kehittyneemmät olivat vähän samanlaisia brassailuvälineitä kuin kännykät nykylapsilla.

Olin jonkin verran kokeillut tekulla minitietokoneen pelejä, mutten osannut kuvitellakaan mitä ohjelmointi on. Vuonna 1980 törmäsin Englannissa TRS-80 -tietokoneeseen, jossa oli muutama peli. Tajusin, että kotiin voi tosiaan hankkia laitteen, jolla pystyy itsekin luomaan jotain.

Reima: minulle se käänteentekevä juttu taisi olla Pong. Kaverin kotiin hankittiin semmoinen tv-peli. Neljä erilaista peliä. Sellaisia piti tietenkin yrittää tehdä itse myöhemmin.

Kului vuosi, pari. Hengailin Tampereella joskus iltaisin kartsalla, niin kuin monet muutkin ikäiseni. Voin kuitenkin kertoa, että Topdatan ikkunan edessä ei ollut ruuhkaa. Minun oli pakko käydä välillä ihmettelemässä tietokonetta, joka ratkoi näytöllään Rubikin kuutiota. Kone oli varmaan Apple II. Lopulta kuution kuva paloi monitoriin kiinni. Varmasti ehdotin joskus tyttöystävällekin, että mennään katsomaan Topdatan ikkunaa 😀

 

 

Isäni hommasi VIC-20:n melko varhaisessa vaiheessa. Oli päivänselvää, että aloin heti opetella ohjelmointia. VICiä myyneessä Topdatassa tuli vierailtua tiuhaan. Siellä oli yksi myyjä, jonka kanssa keskustelin paljon. Hän oli reilusti minua vanhempi, mutta jaoimme innostuneina ajatuksiamme tietokoneista. Hän muistaakseni tuki Micropostin kehittelyä, ja saimme laittaa mainoksenkin liikkeen seinälle.

Topdatassa oli myyjänä myös Petteri Järvinen. Kerran yritin viritellä hänen kanssaan keskustelua kaupallisten pelien ohjelmoinnista. Se loppui lyhyeen. Järvinen antoi ymmärtää, että ohjelmointi on niin vaikeaa, että nöösipoikien kannattaa antaa asian olla. Järvinen oli ollut samassa koulussa vuotta ylemmällä luokalla kuin Mäkisen Reima ja minä. Hän oli toki oikeassakin: Assembler-ohjelmoinnin kynnys oli aloittelijalle korkea.

Basicilla oli helppo aloittaa spagettikoodin opettelu. Suurena pontimena toimi David Ahlin More Basic Computer Games -kirja, jonka Reima jostain hommasi. Sen sisältämät ohjelmat pyörivät hyvin Commodorenkin Basic-tulkilla. Ostin kirjasta oman kappaleen samana päivänä, kun piti lähteä tyttöystävän kanssa Tukholmaan. Minun oli pakko naputella kirjasta yksi lyhyt peli, ennen kuin kiiruhdin Turun junalle.

Micropostin Vähemmistöpalsta vinoili nörttimeiningille aivan aiheesta! En ole paljon säästellyt vanhaa roinaa, mutta More Basic Computer Games löytyy edelleen hyllystä. Ei kuitenkaan sentään ihan vihkiraamatun vierestä.

Reima: olen dumpannut omat kirjani, mutta Mastering the VIC 20 on edelleen säilössä. Siinä on niiin kaunis kansikin. Markkinointiin liittyen, Commodorelta oli aika fiksu veto perustaa käyttäjäklubi Poke & Peek -lehdyköineen. MSX-puolella yritettiin ilmeisesti vastaavaa.

Aloittelevan koodarin elämä oli entisaikaan karumpaa kuin nyt. Sen voi todeta, kun katsoo, minkä näköisen koodin kanssa joutui painiskelemaan:

Vuosi 1983, Commodore basic:

 

Vuosi 2014, MIT Scratch:

 

Koodausharrastajan arki oli hektistä, mielessä pyöri melkeinpä vain yksi asia. Iltaisin huristelin tyttöystävän luota kotiin aina klo 22, jotta ehtisin vielä parisen tuntia koodata. Aamulla ylös klo kuusi ja töihin hanttihommiin. Töissä tietysti ohjelmoin päässäni aina, kun oli mahdollista. Muistan ajatelleeni, että koodaaminen on hauska harrastus, mutta ammatiksi sitä ei kannata valita. Sen verran pää sauhusi. No, ajauduin kuitenkin lopulta alalle, koska muut opinnot eivät kiinnostaneet. Myöhemmin tuli todettua, että olinpa ollut viisas 18-vuotiaana.

Saman tien, kun VIC-20 tuli taloon, tilasin Englannista VIC Computing -lehden.

Sen olemus herätti ajatuksen, että vastaavanlaista julkaisua voisi tehdä itsekin. Lisäksi en halunnut luovien tuotoksieni päätyvän vain pöytälaatikkoon. Koska Reimallakin oli VIC, alkoivat ajatukset muuttua teoiksi melko nopeasti. Reima ja minä olimme aina olleet innokkaita tee se itse -miehiä. Meillä oli jo kolmen vuoden ajalta kokemusta omakustannesarjakuvista.

Creative Computing -lehti innosti osaltaan toimittamaan Micropostia. Kävimme Timo Pietilän kanssa bussilla Hervannassa sitä lukemassa , Teknillisen korkeakoulun kirjastossa. Byteäkin tuli siellä lueskeltua. Yksi juttu korkeakoululta on jäänyt erityisesti mieleen: löysin Scott Adamsin Pirate’s Coven Basic-kielisen ohjelmalistauksen. Mitäpä asiaa ei olisi nettiin dokumentoitu…


Mikroilua vuonna 1983.
 

Juuri ennen armeijaan lähtöäni, syksyllä 1983, tutustuin Jari Vanha-Eskolaan. Minuun teki suuren vaikutuksen, että hän osasi koodata konekieltä. Jari oli ohjelmoinut muun muassa hienon kopion Atarin Ladybugista. Häneltä sain ensimmäiset VIC-20 -piraattipelit. Jälkikäteen voisi hiukan synkistellen todeta, että piraattiohjelmat lopettivat Tee se itse -aikakauden. Miksi kukaan olisi enää naputellut lehdistä huonoja Basic-pelejä, kun sai myös ilmaisia kaupallisia.

Nokian whizzkid Antti Salminen oli aikoinaan paitsi koodari, myös elektroniikkanörtti. Vieläkin jaksaa naurattaa kaasupoljin, jonka hän väsäsi VICin Omega race -peliä varten. Sen kanssa pelaaminen sujui helposti.

Micropost-touhuihin verrattavaa puuhastelua oli myös Radio 957:n Mikrot ulalla -ohjelma vuonna 1985. Siinä lähetettiin radioaalloilla ohjelmakoodia ihmisten nauhoitettavaksi. Ensimmäisessä ohjelmassa haastateltiin minua ja lähetettiin jokin C64:lle vääntämäni pikkujuttu. Varmistin pari vuotta sitten Timo Aarrevaaralta, että Mikrot ulalla -ohjelma ehti aalloille ennen kuin Ylen Silikoni.
Ks. http://arstechnica.com/business/2012/08/experiments-in-airborne-basic-buzzing-computer-code-over-fm-radio/


1984 ja koodituloste. Vanhat kunnon matriisitulostimet. Ei ole ikävä.
 

Kaiken kaikkiaan alkuaikojen kotitietokonenörtit olivat sosiaalista porukkaa. Ohjelmoinnista ja tietokoneista keskusteltiin innokkaasti, useimmiten ihan kasvokkain.

Reima jatkaa:

Ei sitä voi enää muistaa, tietää eikä ymmärtää miten erilaista yhteydenpito ja uusien kontaktien solmiminen silloin oli. Varmasti Top Data oli silloin 1982 Tampereen parhaita verkottumispaikkoja, jos vain uskalsi mennä juttelemaan oudolle ihmiselle.
Mielenkiintoista oli myös miten nopeasti Sanomalassa haistettiin markkinarako ja perustettiin MikroBitti. Periaatteessahan Kuvalehdillä olisi ollut etulyöntiasema, kun Tekniikan Maailmahan oli ensimmäisiä, jotka meillä testasi koneita ja julkaisi ohjelmalistauksia. Prosessori-lehdessäkin oli jotain. Varmasti Tekniikan Maailman toimitukseen satoi kirjeitä, joissa pyydettiin juttuja kotimikroista mutta Kuvalehdet on puljuna ollut aina aika hidas reagoimaan mihinkään tuollaiseen.

Aika huikeita muuten vanhojen koneiden hinnat Niilan sivuilta löytyvissä mainoksissa. Varsinkin C64 oli markkinoille tullessaan tyyris, maksoi sen mitä keskituloinen ihminen sai palkkaa kuukaudessa käteen. Samaan aikaan VICin hinta oli pudonnut melkein puoleen siitä mitä se oli alkuun kesällä -82.

Skrolli kiittää ja kumartaa Petri Tuomolaa, Reima Mäkistä ja Niila T. Rautasta hienosta tietokonekulttuurihistoriikista ja sen säilönnästä. Nyt, rakkaat lukijat, lukekaa ne Micropostit!

Lisätietoja: http://www.ntrautanen.fi/computers/other/micropost.htm

Teksti: Jukka O. Kauppinen
Kuvat: Petri Tuomola ja Reima Mäkinen